Sunnuntai 26. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Manu, Immanuel, Manne, Immo
Julkaistu 15.12.2016 00:00

”Raamatunkääntäjät toimivat keskellä hengellistä sotatilaa”

Raamatunkäännöstyöhön kohdistuva vaino ja painostus ovat voimistuneet, ja olisi hyvä, jos kristityt rukoilisivat käännöstyötä tekevien puolesta aiempaa enemmän, toteaa yhdysvaltalaisen Wycliffe Associates -järjestön johtaja Bruce Smith.

– Saamme uusia raportteja kääntäjiin kohdistuneesta sorrosta kirjaimellisesti joka viikko, Smith toteaa The Christian Postin uutisessa.

Järjestöjohtaja ei arkaile puhua suoranaisesta hengellisestä sodankäynnistä. Inhimillisen vainon lisäksi kääntäjät ovat raportoineet selittämättömistä sairastumisista ja perheenjäsenten kohtaamista odottamattomista ongelmista, jotka estävät kääntäjiä tekemästä työtään.

– Aiemmin pidin sitä [hengellistä sodankäyntiä] historiaan kuuluvana ilmiönä. Sittemmin olen nähnyt liian paljon –– ollakseni uskomatta, että se on todellisuutta nykyäänkin, Smith toteaa.

Hänen mukaansa järjestössä on kuluvan vuoden aikana nähty myös rukouksen merkitys dramaattisemmin kuin koskaan.

– Uskon vahvasti, että kun me olemme kääntäjien tukena rukouksin –– he vahvistuvat. He kokevat suojelusta, ja heidän työnsä sujuu jouhevasti ja nopeasti.

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!