Torstai 30. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Usko
Julkaistu 29.9.2015 14:58

Pohjoisen helluntaiseurakunnat täyttävät pakolaisten tarpeita

Oulussa helluntaiseurakunnan Toppila-Center otti syyskuussa vastaan ison määrän perustarvikkeita pakolaisille. Kuva: Mikko SaukkonenMoni Pohjois-Suomen helluntaiseurakuntakin on osallistunut poikkeuksellisen pakolaistilanteen hoitoon. Esimerkiksi Rovaniemen Kairatemppeli palveli hätämajoituspaikkana syyskuussa.

– Pari viikkoa sitten 73 pakolaista yöpyi kaksi yötä seurakuntamme tiloissa. Majoitimme heidät yhteistyössä Suomen Punaisen Ristin kanssa, Rovaniemen helluntaiseurakunnan pastori Esa Pikkumäki kertoo.

Kemissä majoitettiin hiljattain turvapaikanhakijoita vastapäisen poliisilaitoksen pyynnöstä. Poliisilta puhelinsoiton saanut Ossi Karjalainen :

– Seurakunnan oli helppo lähteä mukaan. Tehtiin äkkipäätös ja alettiin levittää patjoja. Meillä on niin pitkä kokemus pakolaistyöstä ja yhteistyöstä vastaanottokeskuksen kanssa, että tiesimme, mihin olemme lähdössä mukaan.

Oulun helluntaiseurakunnan aluepastori Mikko Saukkonen on kokenut auttamisen palkitsevana. Oulussa seurakunta on esimerkiksi kerännyt maahantulijoille vaate- ja tavara-apua.

– Meidän rooli ollut tosi merkittävä. Täällä olisi oltu katastrofaalisissa tilanteissa, kun keskuksissa ei ole ollut lakanoita eikä patjoja, joista valtaosa on saatu vapaaehtoisilta.

Pohjoissuomalaisten helluntaiseurakuntien edustajat ovat pääosin sitä mieltä, että tilanne vaatii ennen muuta laupeuden tekoja mutta seurakunnan tulisi välittää myös sanallista evankeliumia. Tärkeintä on tehdä se tilannetaju edellä. Ossi Karjalainen esimerkiksi kertoo Fidan haastattelussa miehestä, joka sai apua ja otti kyyneleet silmissään vastaan Jeesuksesta kertovan DVD:n.

Rovaniemen helluntaiseurakunnan pastori Esa Pikkumäki korostaa pakolaisten evankeliointikysymyksessä, että ihmisten hätää ei saa käyttää hyväksi. Kun heidän rukoushuoneellaan majoittui hiljattain kymmeniä irakilaisia, pastori vakuuttui siitä, että rakkaus puhuttelee.

– Kun he olivat lähdössä pois ja koetin sanoa heille jotakin rohkaisuksi, yksi kaveri kysyi, että jos hän saa jäädä Rovaniemelle, saako hän tulla tänne käymään jatkossa. Eikö silloin evankeliumi ole välitetty heille aika hyvin? Pikkumäki kysyy.


Ruut Ahonen

Uutinen on kokonaisuudessaan luettavissa .

Jaa
Menestystarinan kotimatka
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!