Torstai 23. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Ismo, Yngve, Yngvar
Julkaistu 19.5.2016 00:00

Päätösjuhlassa iloittiin tutkinnon suorittaneista

Päätösjuhla oli mieliinpainuva arvokokemus niin opiskelijoille kuin vieraillekin. Kuva: Dini MäntyläViime lauantaina järjestettiin Iso Kirja -koulutuskeskuksen lukuvuoden päätösjuhla, jossa koettiin paljon iloa ja kiitollisuutta. Vastavalmistuneet opiskelijat olivat pukeutuneet tyylikkäisiin akateemisiin asuihin, ja juhlan ohjelma vietiin läpi arvokkaita perinteitä noudattaen.

– Tämä on suuri ja ansaittu juhlapäivä, iloitsi vs. rehtori Tanja Laulainen tilaisuuden avaussanoissaan.

Juhlapuheen piti pastori Jyrki Palmi, ja tutkinnon suorittaneiden puheenvuoron käytti Anna Lehmuskoski, joka oli yksi Walesin yliopiston Master of Theology in Ministerial Studies -tutkinnon suorittaneista opiskelijoista.

– Vuodet täällä Isossa Kirjassa ovat kasvattaneet minua omilla jaloillani seisovaksi aikuiseksi. Ne ovat auttaneet ymmärtämään enemmän itseäni ja Jumalaa sekä opettaneet haastavan ja samalla lojaalin kriittisyyden tien, jossa toisaalta ei pelätä nostaa helluntailiikkeen epäkohtia pöydälle, mutta toisaalta ei myöskään pelätä sitoutua, Lehmuskoski pohdiskeli puheessaan.

Hän toivoi opiskelijatovereidensa vielä joskus tulevaisuudessa huomaavan, että elämä on tarjonnut heille sopivasti mahdollisuuksia hyödyntää Isossa Kirjassa saatua oppia.

Myös Helsingin Saalem-seurakunnan pastori ja Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen juhli lauantaina tutkintonsa valmistumista. Hän erikoistui Raamatun tulkintaan.

– Opiskelu antoi minulle hyvän mahdollisuuden tutustua tutkijoiden tekemiin löytöihin hermeneutiikasta. Myös kuumat keskustelut oppitunneilla ja niiden ulkopuolella pakottivat ajattelemaan teologisia kysymyksiä raikkaista näkökulmista, Matikainen iloitsi.

– Ja gradun kirjoittaminen antoi syyn kaivautua oman herätysliikkeemme historiaan tavalla, jota ei muuten olisi tullut tehtyä.

Leevi Launonen




Iso Kirja -opistosta 2016 valmistuneet opiskelijat


Iso Kirja -opiston ja/tai University of Walesin tutkinnot


Terapeuttisen sielunhoidon koulutus

Ahvenlampi Mervi
Järvelä Miika-Markus
Kivivuori Anneli
Oittinen Sirpa
Ranta-Ylitalo Marja
Törmä Sirpa
Varuhin Tapani
Vidgren Marja

Iso Kirja -opiston Seurakuntatyön tutkinto, erikoistumisalueena seurakuntatyö

Balbatsu Sanna
Lundberg Gunnar
Nurmela Pekka
Saukko Jouko

Iso Kirja -opiston Seurakuntatyön tutkinto, erikoistumisalueena nuoriso- ja lapsityö

Olán Anna-Liisa
Rousku Essi-Maria

Iso Kirja -opiston English Linen/Raamattulinjan todistus ja University of Walesin Certificate of Higher Education in Theology and Ministry

Jokinen Anna-Elina
Lampinen Sanna
Pakalén Niko
Tick Marianne
Turkkinen Ville

Iso Kirja -opiston English Programmen/seurakuntalinjan todistus ja University of Walesin Diploma of Higher Education in Theology and Ministry

Harjunpää Miikka
Kämppi Benjamin
Talasmäki Heidi
Virtanen Jani

Iso Kirja -opiston seurakuntatyön tutkinto, erikoistumisalueena seurakuntatyö ja University of Walesin Bachelor of Arts in Theology and Ministry (Church Ministry)

Suoverinaho Joni

Iso Kirja -opiston Seurakuntatyön tutkinto, erikoistumisalueena lähetystyö ja University of Walesin Bachelor of Arts in Theology and Ministry (Missions)

Kokkonen Jarkko
Lindgren Matti
Malinen Hanna
Pitkänen Pekka

University of Walesin Postgraduate Certificate

Jylhä Karoliina

Iso Kirja -opiston Pastoraalityön tutkinto ja University of Walesin Postgraduate Diploma

Korhonen Asko
Kurkkio Miika
Latokangas Marko
Laurila Elina
Varjola Tino

Iso Kirja -opiston Pastoraalityön tutkinto ja University of Walesin Master of Theology in Ministerial Studies

Haapala Waltteri
Kokkonen Jarkko
Melander Petri
Mäkinen Merja
Natri Taru
Parkkila Tuula
Partti Kai
Sinivirta Taneli

Iso Kirja -opiston Pastoraalityön tutkinto ja University of Walesin Master of Theology in Ministerial Studies, Deaconate and Development

Joensuu Pasi
Kessey Vida
Korkatti Mika
Kuitunen Jorma
Lepojärvi Daniel
Ojamo Katriina

Iso Kirja -opiston Pastoraalityön tutkinto ja University of Walesin Master of Theology in Ministerial Studies, Biblical Interpretation in the Church

Haverinen Jouni
Lehmuskoski Anna
Lindqvist Jarkko
Matikainen Esko
Piirainen Sanna
Sinivirta Mikko

Global Universityn tutkinnot


Diploma in Ministry

Mäkelä Matias
Porrassalmi Marita
Rahkonen Kyösti

Bachelor of Arts in Bible and Theology

Lintinen Annika
Schwartz Miriam
Sinervuo Jaana
Välilä Jari

Second Bachelor of Arts in Bible and Theology

Aura-Tolonen Milla
Quist Stig-Olof
Ärling Mertsi

Master of Arts in Biblical Studies, New Testament Concentration

Ivanov Mirjami

Master of Arts in Biblical Studies, Broad Field Plan

Palomäki Jarmo

Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!