Maanantai 11. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Taneli, Tatu, Daniel, Daniel, Dan, Daniela
Julkaistu 27.5.2016 12:54

Lakimies RV-videouutisissa: Uskovaiset lainkuuliaisia mutta asiakkaina vaativia

Tyypillinen "helluntairikos" on toisen ihmisen taloudellinen hyväksikäyttö, sanoo lakimies Ville Hoikkala RV-videouutisissa.

– Käytetään hyväksi seurakunnassa syntynyttä luottamussuhdetta ja ihmisten hyväsydämisyyttä, tyypillisimmin taloudellisesti mutta jonkin verran myös seksuaalisesti, Hoikkala kuvailee.

Hän kertoo, että uskovaiset ovat rikoksentekijöinä siinä mielessä erityisiä, että tapauksiin ei useinkaan liity päihteitä.

– Uskovaiset ovat yleensä raittiita, mikä tarkoittaa, että he ovat ihmisinä skarppeja ja huolehtivat puolustuksestaan.

Luonnehäiriöisten, rikollisuuteen taipuvaisten ihmisten tunnistamiseen seurakunnissa tarvitaan Hoikkalan mukaan ensisijaisesti avointa ilmapiiriä.

– Seurakunnan täytyy olla paikka, jossa asioista voidaan keskustella ja jossa omat jäsenet tunnetaan ja tiedetään itse kunkin heikot kohdat.

Testamenttiriidat kuriin näillä neuvoilla

Tyypillisin lakiasia seurakuntayhteyksissä on testamentin tekeminen. Ville Hoikkala antaa muutaman neuvon sellaiselle, joka haluaa testamentata omaisuuttaan yhteisölle tai järjestölle.

 

– Suosittelen, että käy ennen testamentin tekemistä geriatrian erikoislääkärin vastaanotolla. Testamentin todistajaksi on syytä ottaa henkilöitä, jotka eivät liity seurakuntaan. Pitää myös ottaa huomioon, että järjestöjen toiminta voi muuttua vuosikymmenten kuluessa. Täytyy luottaa siihen tahoon, jolle varojaan testamenttaa.

 

 

Katso RV-uutiset .



Jaa
Väärä virkamiespäätös voidaan kumota
Reformaation ytimessä
Satavuotiaan muistoja
Ulkopuolisen äänenä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!