Torstai 23. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Akseli
Julkaistu 29.9.2016 00:00

”Kuvittelin joskus olevani moderni kosmopoliitti”

Lasse Heikkilän kotistudiossa on tehty musiikkia kolmisenkymmentä vuotta. Suomalaisen messun myötä kansansoittimet löysivät tiensä säveltäjän käsiin. Kuva: Anssi TiittanenSäveltäjä Lasse Heikkilä kuulostaa tyytyväiseltä. Kristillisten merkkiteosten joukkoon nousseen, pian kaksikymmentä vuotta vaikuttaneen Suomalaisen messun itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaan valmisteltava juhlaversio on saanut tuulta siipiensä alle. Yhtenä osoituksena tästä olivat toissa maanantaina järjestetyt harjoitukset, jossa soittajat saivat väljät kaavat tulkinnalleen.

– Käytimme papereita, joissa oli melodian ja sanoitusten lisäksi pelkät sointumerkit. Laskimme kappaleet alkuun ja katsoimme, mitä tapahtuu, Heikkilä myhäilee.

– Mukana on nyt todella hyviä soittajia, joiden persoonat pääsevät näin paremmin esiin.

Lasse Heikkilä kuuluu siihen kristillisten musiikintekijöiden harvalukuiseen porukkaan, joka tekee tarvittaessa pilkuntarkat sovitukset mille tahansa kokoonpanolle ylistystriosta sinfoniaorkesteriin. Nyt sellaiseen ei ollut tarvetta, eikä halua.

– Jos kirjoitan kaiken valmiiksi, se on sitten vain yhden miehen näkemys.

Yhtyemusiikin suuri ja kaunis mysteeri liittyy kysymykseen, kuinka ihmeessä eri soittajat löytävätkin toisensa ja yhdessä luovat teoksen, tuoden kukin keitokseen oman uniikin tulkintansa. Lasse Heikkilä muistuttaa, että toki on olemassa käytännön sanelemia rajoja.

– Vaikkapa sinfoniaorkesteri ei oikein voi soittaa improvisoiden. Mitä suuremmasta kokoonpanosta on kysymys, sitä vähemmän pelivaraa on.

Vaari-vainaan kannel

Suomalainen messukin on oma iloinen mysteerinsä. Teos on koonnut täysiä saleja syntymästään asti.

Vuonna 1998 messuun koottiin parin vuoden aikana syntyneitä lauluja. Mukaan levylle ja kiertueelle saatiin ennenkokemattoman hieno ensemble nuoria soittajia, laulajia ja tanssijoita. Kansanmusiikki ja -tanssi nähtiin Suomessa ensimmäistä kertaa merkittävässä osassa kristillisessä teoskokonaisuudessa.

Kappaleet ovat betonoituneet osaksi kristillisen yleisön yhteistä muistia. Sellaista silmäkulmaa tuskin on, joka ei olisi kostunut Ahti Paunun tulkitseman avauslaulun kohdassa, jossa poika odottaa isää sotarintamalta lomille, mutta kotiin saapuukin vain kaatuneen isän tekemä kannel. Pohjalainen uskontunnustus -kappale taas tuo tunnustukseen vastaansanomatonta eteläpohjalaista jämeryyttä. Messu päättyy toiveikkaaseen Viimeiset veneet -lauluun, jota on totuttu nyttemmin laulamaan myös hautajaisissa.

Ensi vuonna kiertävä uusittu versio on alkuperäistä pidempi. Puolitoistatuntinen kokonaisuus sisältää jopa väliajan. Mukana on kaikkiaan neljä uutta kappaletta.

– Messu huomioi aiempaa enemmän Suomen eri maakuntia. Nyt mukana on esimerkiksi karjalaisuus aiempaa vahvempana, Lasse Heikkilä kertoo.

Keikkoja messun kalenteriin on ensi vuodeksi merkattu jo 25. Tavoitteena tekijöillä olisi tehdä nelisenkymmentä esitystä.

– Nyt on vielä hyvä aika varata messu ensi vuodeksi, Heikkilä rohkaisee.

Suomalainen messu on osa valtioneuvoston hyväksymää Suomi 100 -ohjelmaa. Sen puitteissa järjestettäviin tapahtumiin on mahdollista hakea julkista rahoitusta, niin myös siis messun järjestämiseen.

Uudistettu messu voi yllättää

Suomalainen messu ei tunnu menettäneen ajankohtaisuuttaan kahdessakymmenessä vuodessa.

Uudistetussa messussa käydään läpi maan satavuotinen historia. Eikö pidetyn teoksen avaaminen ja pöyhiminen pelota säveltäjää?

– Olen valmistautunut kyllä siihen, etteivät kaikki uudistukset miellytä kaikkia, Lasse Heikkilä sanoo.

– Teos on kuitenkin nytkin kokonaisuus. Siitä ei voisi jättää pois mitään kokonaisuutta rikkomatta.

Ensi vuoden kiertueella pyritään myös jokaisella paikkakunnalla tekemään yhteistyötä paikallisen kuoron kanssa.

– Seurakunnissa on esitetty messua paikallisina versioina koko ajan. Ottamalla kuoroja mukaan haluamme yhdistää Valkia-ryhmän teoksen paikalliseen osaamiseen.

”En halua kieltää itseäni”

Lasse Heikkilän elämässä Suomalaisella messulla on suuri rooli. Julkaisu muodostui käännekohdaksi.

– Olin kuvitellut olevani moderni kosmopoliitti. Australiassa vietetty puolen vuoden jakso paljasti, että perusidentiteetiltäni olen juntti suomalainen, Heikkilä sanoo hymyillen.

Nelikymppistyvä säveltäjä luopui hiljalleen kahdesta peruskulttuurista, joihin oli tottunut siihen asti nojaamaan.

– Missa Concordiaessa keskeisenä vaikuttimena oli amerikkalainen rytmimusiikki. Myös akateeminen musiikillinen perinne oli jotain, josta jouduin luopumaan.

Heikkilän musiikki yksinkertaistui. Messun ohella hän on tällä vuosituhannella muun muassa säveltänyt ja kiertänyt lappilaislaulaja Sailan kanssa. Muutoksessa oli kysymys myös aikuistumisesta ja itsensä löytämisestä.

– Olisi tärkeää, ettei hukkaa itseään eikä kiellä itseään. Se oli ehkä aikanaan minunkin ongelmani, itsensä kieltäminen. Oli ikävää, että väheksyin omaa suomalaista perintöäni.

1990-luvulla Heikkilällä oli hetkensä näyttävissä uudistusjoukoissa, joissa hän kuitenkin tunsi kodittomuutta – samoin kuin perinteisissä seurakuntakuvioissa.

– En usko, että kukaan pitää minua enää radikaalina. Olen varmaan ollut joskus jollain radikaalilla aallolla, mutta se on tehnyt tehtävänsä ja tasoittunut.

”Toisille edistystä, toisille taantumusta”

Miten on, tulisiko suomalaisen kansanmusiikin näkyä enemmän seurakunnissa?

Kysymys saa Heikkilän mietteliääksi. Hän asettelee sanojaan hieman aiempaa tarkemmin.

– Afroamerikkalainen musiikki on meille tuontitavaraa. Toisaalta helluntailaisuuden juuretkin ovat siellä, Kaliforniassa. Tämä vaikuttaa myös seurakuntiin valtavasti, hän tyytyy sanomaan.

Heikkilä vaikuttaa kotiseurakuntansa Tampereen helluntaiseurakunnan musiikkitoimikunnassa. Tilanne on Saalemissa hänen mielestään tasapainossa. Musiikkikysymykset vetävät silti mietteliääksi.

– Toisille nykyinen tilanne on edistystä, toisille taantumusta. Jostain syystä vain tätä nykyistä yksinkertaista musiikkia pidetään ylistysmusiikkina.

Heikkilä käy läpi ajan virrassa pyörteilevää problematiikkaa.

– Kun olin nuori, pop ja rock olivat seurakunnissa käyttökelvottomia. Nyt nuorekkaassa seurakunnassa kaikki paitsi pop ja rock on käyttökelvotonta.

”Minä tarvitsen Kristusta”

Lasse Heikkilä teki aikanaan ratkaisunsa. Musiikin teorian opettajana hyvin pärjännyt moniosaaja hyppäsi vapaaksi taiteilijaksi.

– Minut koulutettiin siihen ajatukseen, että hakisin yliopettajan paikkaa konservatoriossa. Jakaisin sitä musiikillista osaamista, jota olin vuosia kartuttanut.

– Halusin kuitenkin jakaa ennen muuta hengellisiä löytöjäni. Musiikki oli työkalupakki, jolla voin ilmentää näitä löytöjäni ihmisille. Heikkilä palaa vielä evankeliumin välittämisen perusprobleemien äärelle.

– Meillä on vahvana mielikuva uloskutsutusta seurakunnasta. Evankeliointimme on usein sitä, että me täällä tarjoamme teille muutosta.

– Oma evankeliointini on nykyisin sitä, että kerron, että minä tarvitsen Kristusta. Minä haluan lähteä etsimään, haluaako joku tulla mukaan, Heikkilä kuvailee.


Tutustumiskierros Lasse Heikkilän kotistudiossa ja treenikämpällä RV-TV:ssä osoitteessa www.ristinvoitto.fi.


Anssi Tiittanen

Jaa
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
Ida Elina puhuu koululaisille rohkeudesta
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!