Maanantai 20. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Jalmari, Jari, Hjalmar, Pontus
Julkaistu 24.11.2016 00:00

Kuolleellemerelle uusia kirjakäärökaivauksia

Israel lähettää joulukuussa arkeologeja Kuolleellemerelle etsimään lisää historiallisia kirjakääröjä. Alkuperäiset Kuolleenmeren kääröt, noin 850 kirjoitusta, jäljitettiin 1940–1950-luvuilla Khirbet Qumranin juutalaisasutuksen luolista noin kahden kilometrin päästä Kuolleestamerestä.

CBN:n mukaan pian alkavista kirjakäärökaivauksista vastaa Israelin hallituksen oma tutkimusryhmä. Arkeologit aikovat käydä läpi satoja erämaaluolia toiveenaan löytää niistä lisää muinaisheprealaisia kirjakääröjä. Viimeksi alueella on tehty arkeologisia kaivauksia yli 20 vuotta sitten.

Viime vuosina varkaat ovat onnistuneet kaivamaan alueelta vanhoja käsikirjoituksia, mikä on saanut Israelin hallituksen uskomaan, että kaikkia kääröjä ei ole vielä löydetty.

– Vuosia tärkeintä kulttuurista perintöämme ja omaisuuttamme on kaivettu laittomasti –– ahneuden takia. Kansallinen tavoitteemme on –– kaivaa kaikki luolissa olevat kääröt, jotta valtio saa pelastettua ja säilöttyä ne, Israelin muinaisesine- ja perintöprojektin edustaja totesi keväällä.

Kuolleenmeren kääröt kuuluvat varhaisimpiin hepreaksi kirjoitettuihin teksteihin. Niiden sisällöstä on saatu paljon arvokasta tietoa juutalaisuudesta ja kristinuskon varhaisvaiheista.

Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!