Maanantai 20. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Jalmari, Jari, Hjalmar, Pontus
Julkaistu 29.6.2015 15:25

Koulutyötä viedään Unkariin

Suomalaisia koulutyöntekijöitä vierailulla Unkarissa. Keskellä Unkarin helluntailiikkeen johtaja Albert Pataky Suomen lippu kädessään. Hänen vieressään vasemmalla Leevi Ahopelto.Neljä vuotta sitten Unkarin helluntailiikettä uhkasi toimilupien menetys. Nyt kuitenkin valtiovalta tarvitsee helluntailiikkeeltä tukea koulutuksen järjestämiseen.

Uuden lainsäädännön mukaan jokaisen unkarilaisen koulun taustalla tulee olla jokin kolmannen sektorin järjestö, joka vastaa sen toiminnasta. Monet näistä järjestöistä ovat kirkkokuntia.

Myös helluntailiikkeen alaisuudessa toimii vastedes kouluja.

– Unkarin helluntailiikkeellä on täten vapaus opettaa esimerkiksi hengellisiä sisältöjä kouluissaan jokseenkin samoissa rajoitteissa kuin kristillisillä kouluilla on Suomessa, arvioi Helluntaiseurakuntien Koulupalvelun toiminnanjohtaja Leevi Ahopelto.

Unkarin helluntailiikkeen johtajat ovat toivoneet Koulupalvelun edustajilta apua uusien haasteiden ja mahdollisuuksien edessä.

– Unkarilaiset ovat kiinnostuneita siitä, että Suomessa helluntailaiset ovat vuosikymmeniä toimineet yhteistyössä koulujen kanssa ja tukeneet niiden omaa uskonnonopetusta, Ahopelto toteaa.

Ahopellon mukaan suomalaisen koulutuksen hyvä maine on osaltaan lisännyt kiinnostusta myös suomalaiseen kristilliseen koulutyöhön.

– Muualta maailmasta ei löydy vastaavanlaista yhteistyötä koulujen ja helluntailiikkeen välillä. Suomalainen malli on täysin ainutlaatuinen.

Unkarista kanavat muihinkin maihin

Viime marraskuussa järjestettiin Unkarin ensimmäinen kristillisen koulutyön seminaari, joka kokosi yhteen eri kirkkokuntien edustajia. Ahopelto esitteli seminaarissa kouluvierailuja ja oppitunteja, jollaisia helluntaiseurakuntien edustajat Suomessa järjestävät osana koulujen uskonnonopetusta.

Toukokuussa suomalaiset koulutyön edustajat kävivät Unkarissa neuvottelemassa yhteistyöstä helluntailiikkeen johdon kanssa.

– Helluntailiikkeen presidentti toivoi erityisesti neuvoja siihen, kuinka järjestää yhteisiä uskonnontunteja eri uskontokuntia edustaville oppilaille, kertoo Hyvä Sanoma ry:n toiminnanjohtaja Janne Lahti.

Vajaa 40 prosenttia unkarilaisista on katolisia. Noin kymmenes on kalvinisteja ja pari prosenttia luterilaisia. Helluntailaisia maassa on noin viisi tuhatta ja helluntaiseurakuntia noin sata. Helluntailiikkeen koulujenkin oppilaissa on siis monien kirkkokuntien edustajia, ja kirjavuus halutaan huomioida.

Unkarin helluntailiikkeellä on myös vaikuttamiskanavat unkarinkielisten väestöjen parissa Balkanilla, Romaniassa, Tšekissä ja Itävallassa.

– Näiden kanavien kautta koulutyö voi levitä myös Unkarin viereisiin maihin, Ahopelto iloitsee.


Lari Launonen

Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!