Torstai 23. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Ismo, Yngve, Yngvar
Julkaistu 5.5.2016 00:00

Kolumnisti: Raamatullinen maailmankuva järkevin elämänperusta

Kristillisen Breakpoint-sivuston kolumnisti John Stonestreet kysyy, miten säilyttää kristillinen maailmankuva nykyajassa.

”Tapaan jatkuvasti ihmisiä, jotka aistivat, että asiat ovat muuttuneet. Se, mitä –– ennen kutsuttiin jälkikristilliseksi kulttuuriksi, on nykyään ”jälkikristillinen ja pahuksen ylpeä siitä” -kulttuuri.”

Kristityt on kuitenkin yhä tarkoitettu jakamaan ja elämään todeksi uskoaan. Stonestreet pitää sen tärkeimpänä edellytyksenä syvää ymmärrystä Raamatun kirjoituksista ja kykyä viestiä kristillistä maailmankatsomusta huolellisesti. Esimerkiksi ”Raamattu sanoo” -aloitus saa nykyihmisen usein vain sulkemaan korvansa, hän huomauttaa.

Stonestreetin mielestä kristityn tuleekin olla perillä myös nykyihmisten ajattelutavoista. Hän muistuttaa, että Paavalikin puhui aikansa ateenalaisille muun muassa lainaamalla heidän runoilijoitaan. ”Hän oli perusteellisesti sitoutunut heidän kulttuuriinsa. Ja sitten hän käytti heidän uskomuksiaan johtaakseen [asian] suoraan evankeliumiin.”

John Stonestreet on vakuuttunut, että kun ymmärtää raamatullisen maailmankuvan, huomaa ennen pitkää, että se on ainoa, minkä varassa voi elää järkevästi tässä maailmassa.

”Ja lopulta ystäväsikin näkevät tämän”, hän uskoo.

Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!