Maanantai 20. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Jalmari, Jari, Hjalmar, Pontus
Julkaistu 28.7.2016 07:00

Katukappeli toimii kohtaamispaikkana

Mirja ja Teijo Arrama ovat Karkkilan helluntaiseurakunnan pastoripari.Vireän seurakunnan syntymäpäivä oli heinäkuussa. (Kuva: Eero Ketola)Karkkilan helluntaiseurakunnan Katukappeli on parhaalla mahdollisella paikalla aivan kaupungin pääkadun varrella. Seurakunta perustettiin vuonna 1936, jolloin se hankki myös kokoontumistilat korkealla harjulla sijainneesta kiinteistöstä. Uusia tiloja etsittiin vuosia, kunnes seurakunta osti pankkina ja liiketiloina toimineen kiinteistön alakerran ja muutti sen valoisaksi ja avaraksi Katukappeliksi vuonna 2005. 

– Olemme olleet hyvin tyytyväisiä Katukappeliin. Viikon jokaisena päivänä täällä on kaikenikäisille suunnattua toimintaa, seurakunnan pastori Teijo Arrama kertoo. 

Seurakunta jakaa kolme kertaa viikossa kaupunkilaisille ruokaa. Ruoanjakelu alkoi Torikirkko-nimellä jo 14 vuotta sitten. 

– Tässä katutasossa on hyvä kohdata kaupunkilaisia, Arrama iloitsee. Mirja-puoliso toimii työssä miehensä rinnalla. 

– Toivomme, että kaikilla tilaisuuksiimme tulevilla olisi täällä kodikas olo, Mirja Arrama sanoo. 

Karkkilan helluntaiseurakunta juhlii 80-vuotista toimintaansa viikonloppuna 13.–14. elokuuta.


Eero Ketola


Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!