Perjantai 20. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Kauno, Kaspperi, Kasper, Jesper
Julkaistu 18.9.2017 10:57

Kaksikielinen Parasta Vaasalle kannatti

Palautteen perusteella Jumala puhui mission aikana suoraan ihmisten elämäntilanteisiin. Perjantaina saarnannutta Mika Yrjölää (oik.) tulkkasi ruotsiksi Rauno Karmitsa. Kuva: Minna Koivisto

Vaasan suomen- ja ruotsinkielisten helluntaiseurakuntien vuoden valmistelema Parasta Vaasalle -missio onnistui tavoittamaan noin 1 700 kaupunkilaista 8.–10. syyskuuta. Vaasan helluntaiseurakunnan johtava pastori Tero Koivisto pitää tulosta ihan hyvänä.

 

– Yksi iso tavoite oli suunnata seurakuntana voimakkaasti ulospäin. Kärki oli koko ajan tässä, Koivisto sanoo.

 

Kärki näyttääkin suunnistaneen suoraan, sillä missiokokouksissa Vamian juhlasalissa näkyi sekä monia seurakunnasta etääntyneitä että uusia kasvoja.

 

– Jo perjantai-iltana eräs nuorimies kertoi rukouspalvelijalle, ettei ole koskaan aiemmin ollut hengellisessä tilaisuudessa, Koivisto mainitsee.

 

 

Yhdessä 12 vuoden jälkeen

Erityistä Parasta Vaasalle -missiossa oli, että se toi suomen- ja ruotsinkieliset helluntaiseurakunnat 12 vuoden jälkeen evankelioimaan yhdessä.

 

Mikään ei ole estänyt yhteistyötä aiemminkaan; se on vain jäänyt. Epämuodollista yhteyttä ovat kyllä harjoittaneet sekä pastorit että seurakuntalaiset.

 

– Kun jommallakummalla on isompaa tapahtumaa, sinne tulee väkeä molemmista seurakunnista, Siion-seurakunnan pastori Stefan Sigfrids vahvistaa.

 

Sigfrids kehuu yhteisen mission sujuneen erinomaisesti. Hänen mielestään kieliryhmien luonteva yhteys toi siihen myös tärkeän lisän.

 

– Se näytti, ettei ole ongelma tai mahdotonta, että täällä puhutaan kahta kieltä. Ilmapiirikin osoitti, ettei sillä ole väliä, kuka puhuu, vaan että olemme sama kansa. Se oli hyvä todistus.

 

 

Jatkokylvöä tulossa

Pientä draamaa mission alla aiheutti se, kun ulkomainen puhujavieras Suzette Hattingh  joutui perumaan tulonsa ja mikrofonin taakse tarvittiin nopeasti uudet ihmiset. Sinne päätyivät Mika Yrjölä, Ville Männistö ja Martti Kallionpää.

 

Tero Koiviston saaman palautteen mukaan julistettu sana kolahti, ja Jumala puhui suoraan ihmisten elämäntilanteisiin.

 

Koivisto näkee tärkeänä jatkaa tavoittavaa työtä ja on iloinen siitä, että Hyvä Sanoma  -lehtikampanja ja Parasta Vaasalle ovat saamassa jatkoa alueellisesta Mahdollisuus muutokseen -mediamissiosta noin puolen vuoden kuluttua. Pastoria lämmittää sekin, että seurakuntalaiset ovat jo kolmisen vuotta pitäneet matalaa kynnystä jakaa tapahtumakutsuja tuttavilleen.

 

Myös Stefan Sigfrids uskoo henkilökohtaisten suhteiden voimaan.

 

– Kun joku ruotsinkielinen Vaasassa tulee uskoon, se on aika usein pitkän prosessin lopputulos, jossa pääosassa on suhteiden rakentaminen.

 

Parasta Vaasalle -viikonvaihteen musiikista vastasivat Petri ja Caroline Kosonen, Ichtys sekä  suuri Jippii-kuoro orkestereineen.

 

 

Ruut Ahonen

 



Jaa
Eutanasia keskustelussa maailmankuvat törmäävät
Lähetysrakkauden lähettiläät
Perheinstituution puolustaja
Vapaakristillisiä seurakuntia mukaan sairaala- ja surutyöhön
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!