Perjantai 20. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Kauno, Kaspperi, Kasper, Jesper
Julkaistu 18.8.2017 14:47

Iso Kirja rantautui Helsinkiin

Aurinkoinen sää helli IK-opiston avajaisia ja ensimmäisiä opiskelijoita Helsingissä. Jatkossa opiston toimintaa on tarkoitus laajentaa pääkaupunkiseudulla. Kuva: Niina Tuovinen

Tämä on pieni kuppi kahvia monelle, mutta iso askel meille isokirjalaisille, totesi IK-opiston vararehtori Markku Ojaniemi avatessaan opiston uutta toimipistettä Fidan tiloissa Helsingin Roihupellossa viime viikon tiistaina.

 

Juhlahetkeen oli kutsuttu Fidan työntekijät, pääkaupunkiseudun helluntaipastorit sekä tietysti FolLOW-opetuslapseuskoulun oppilaat. Viiden kuukauden mittaisen opinto-ohjelman aloitti lopulta seitsemän opiskelijaa opettaja Lari Launosen ja työharjoittelija Essi Rouskun luotsaamina.

 

Vantaalainen Robert Hakola ja lappeenrantalainen Liisa Kihlström olivat innoissaan uudesta elämäntilanteestaan. Kummatkin kokivat kurssille osallistumisen Jumalan johdatuksena.

 

– Jumala laski kesällä sydämelleni ajatuksen raamattukoulun aloittamisesta. Olen työtön, joten nyt oli aika lähteä opiskelemaan. Sain rohkaisuksi kaksi raamatunkohtaakin, joissa kehotettiin ammentamaan Jumalan hyvyydestä ja evankelioimaan, Kihlström kertoo.

 

Hänelle IK-opiston uusi toimipiste pääkaupunkiseudulla toimi vetovoimatekijänä, sillä Keuruulle olisi ollut paljon pitempi junamatka. Kihlström koki myös, että alle puolen vuoden mittainen kurssi oli hänelle juuri sopiva.

 

 

Kutsumus haussa

Robert Hakolan sydämessä syttyi kipinä lähteä raamattukouluun, kun hän oli mukana Follow-kurssin videomainoksen tekemisessä.

 

– Aloin miettiä asiaa ja tutustuinkin joihinkin vaihtoehtoihin. Follow alkoi sopivaan aikaan, ja Helsinki on minulle paikkana hyvä.

 

Hakola laittoi samalla ammattikorkeakouluopintonsa tauolle. Hän toivoo, että  opetuslapseuskoulun aikana hänelle muun muassa vahvistuisi hänen oma kutsumuksensa.

 

– Nyt voin miettiä, mitä haluan isona tehdä työkseni. Minulla on ammattikorkeakoulussa vielä työharjoittelu ja opinnäytetyö jäljellä. Olisi hienoa, jos tätä kautta avautuisi vaikka työharjoittelupaikka ulkomailta, sillä teemme lopuksi aktiomatkan Espanjaan, Hakola pohtii.

 

 

Hengellistä kasvua

Kihlström ja Hakola odottavat kurssilta ensisijaisesti mahdollisuutta kasvaa hengellisesti, tutustua paremmin Raamattuun ja oppia evankelioimaan.

 

– Minä olen jo pidemmän aikaa kaivannut päästä lähemmäksi Jumalaa. Haluaisin myös, että Raamattua tulisi luettua enemmän ja säännöllisesti. Koulussa on myös mahdollisuus kysyä opettajilta, jos ei jotakin kohtaa Raamatussa ymmärrä, Kihlström sanoo.

 

Hakola kertoo ylittäneensä kynnyksen todistaa uskostaan, kun hän kertoi työpaikalla kollegalleen lähtevänsä raamattukouluun. Lopulta hän kertoi asiasta useille työkaverilleen.

 

– Koulun kautta haluaisin saada rohkeutta evankeliointiin, kylvämään tällaisia pieniä siemeniä, Hakola sanoo.

 

Kakkukahvien jälkeen pastorit rohkaisivat opiskelijoita ja siunasivat heitä koulusyksyyn.

 

Helsingin Saalem-seurakunnan pastori Ari Kattainen ojensi opistolaisille suuren, kymmenenkiloisen vesimelonin.

 

– Toivomme opistolle täällä hedelmällisiä vuosia, hän lausui.

 

 

Niina Tuovinen

 



Jaa
Eutanasia keskustelussa maailmankuvat törmäävät
Lähetysrakkauden lähettiläät
Perheinstituution puolustaja
Vapaakristillisiä seurakuntia mukaan sairaala- ja surutyöhön
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!