Tiistai 21. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Hilma, Hilma
Julkaistu 3.11.2017 14:32

Hissi nostaa koko seurakuntaa

Seurakunnan vanhin jäsen Tuulikki Verho vihki uuden hissin dinkielellään. käyttöön kiitosjuhlan päätteeksi Mika Korkatin avustamana. Kuva: Tanja Katajisto

Monikerroksiset rukoushuoneet ovat usein haasteellisia esteettömän kulun näkökulmasta. Lempäälän helluntaiseurakunnassa saatiin tänä syksynä käyttöön pitkään haaveiltu henkilöhissi.

 

Aiemmin vain portaat johtivat alakerran naulakoilta ylös saliin, ja esimerkiksi pyörätuolilla liikkuvat joutuivat kiertämään ympäri talon ulkokautta päästäkseen luiskaa pitkin kokoussalin puolelle.

 

Hissin tuloa juhlittiin lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Seurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Jani Lipsanen kertoi, että pienen seurakunnan suuri taloudellinen ja ruumiillinen ponnistus onnistui paremmin kuin oli osattu kuvitella.

 

– Seurakuntalaiset lahjoittivat varoja ja omaa työtään siinä määrin, että pankkilainaa hissiä varten ei tarvinnut ottaa. Se on iso kiitosaihe, projektin suunnittelusta vastannut Lipsanen iloitsi puheenvuorossaan.

 

 

Varoja ja lihasvoimaa

Hissin monipuoliset käyttömahdollisuudet selvisivät oikeastaan vasta asennuksen jälkeen. Alkuun oli ajateltu helpottaa pyörätuolilla ja rollaattorilla liikkuvien pääsyä ylös, mutta suuri käyttäjäryhmä ovat myös lapsiperheet, jotka saavat lastenvaunut mukaansa jumalanpalvelukseen.

 

Vuosikymmeniä palvellut rukoushuone on käynyt läpi monenlaisia remontteja ja parannuksia. Seurakunnan johtokuntaan kuuluvan Mika Korkatin mukaan rukoushuoneen profiilia nostava hanke voimistaa me-henkeä.

 

– Hengellisen työn lisäksi tarvitaan konkreettista käsillä tehtävää työtä. Seurakuntalaisten sitoutuminen oli tässä projektissa todella ihailtavaa, Korkatti sanoo.

 

Hissin toteutumista hidasti vuosien saatossa se, että sille ei tuntunut löytyvän sopivaa paikkaa. Lopulta päädyttiin purkamaan vanhat portaat pois ja sijoittamaan uudet hieman eri kohtaan, jotta hissille saatiin aukko portaiden viereen.

 

Portaat rakensi Heikki Vanhala, joka halusi antaa käsityönsä lahjana seurakunnalle. Muutoksen myötä myös isot ikkunat pääsivät oikeuksiinsa, kun niistä tuleva valo pääsee nyt paremmin sisälle.

 

Hissin toimitti Hissiryhmä Oy, jonka toimitusjohtaja Lassi Tenhunen kiitteli juhlassa seurakuntalaisten tekemää pohjatyötä.

 

– Helpotti suuresti, että suunnittelu ja muu toteutus oli niin ammattimaisesti tehty, vaikka talkooväellä sitä tehtiinkin.

 

 

Israel-työn hedelmiä

Syksyn pimeinä iltoina Lempäälän Betelin valoristi muistuttaa paikkakuntalaisia seurakunnan läsnäolosta. Seurakunta haluaa olla lähellä ihmistä, ja esimerkiksi yhteistyö paikallisen evankelisluterilaisen seurakunnan kanssa on lämmintä. Tärkeä kontakti kaupunkilaisiin on syntynyt myös säännöllisillä vierailuilla vanhainkoteihin.

 

Yksi tärkeimmistä seurakunnan missioista on aina ollut Israelissa tehty Syväntöjen   raamattutyö. Iso ponnistus ovat vuosittaiset Israel-juhlat, joihin kokoontuu paljon väkeä kauempaakin kuulemaan uusimpia terveisiä juutalaistyön etenemisestä.

 

Työn kautta noin sata tuhatta ihmistä ympäri maailmaa saa vuosittain käteensä Raamatun tai osia Raamatusta omalla äidinkielellään.

 

 

Tanja Katajisto



Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!