Maanantai 20. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Jalmari, Jari, Hjalmar, Pontus
Julkaistu 2.7.2015 15:46

Helsingin Saalemissa tarkistettiin kasteelle pääsyn edellytyksiä

Helsingin Saalem-seurakunnassa pidettiin kesäkuun alussa kehitysvammaisen Anna Immosen yksityinen kastetilaisuus. Kastajana toimi seurakuntapastori Mauri Venemies. Kuva: Kari ImmonenVammaisten henkilöiden tasavertaiseen osallisuuteen helluntaiseurakunnissa on vielä matkaa. Viime syksynä otettiin tärkeitä askelia saavutettavan ja tasa-arvoisen seurakunnan rakentamisessa: Hyvä Sanoma ry:n vammaispalvelun ideoiman teemapäivän lisäksi seurakunnan vanhimpia kehotettiin allekirjoittamaan julkilausuma, jossa sitoudutaan vammaisten samanarvoisuuden, oikeuksien sekä yhtäläisten osallistumismahdollisuuksien edistämiseen.

Yksi este vammaisten henkilöiden täysivaltaiselle seurakunnassa toimimiselle on helluntaiseurakuntien kaste- ja ehtoolliskäytäntö. Useissa seurakunnissa käytössä oleva niin kutsuttu suljettu ehtoollinen edellyttää uskovien kastetta.
– Esimerkiksi seurakuntalaisten lapset, jotka ovat vaikeasti vammaisia, vesikammoisia tai eivät pysty ilmaisemaan ”suun tunnustuksena” haluaan kasteelle, ovat jääneet ilman ehtoollista, Helsingin Saalem-seurakunnan johtava pastori Mika Yrjölä kuvailee ongelmaa.

Käytännöt mietittävä tapauskohtaisesti


Keväällä 2014 pääkaupunkiseudun kehitysvammaisten Käsi kädessä -työryhmä jätti Helsingin Saalemin ja Suomen Helluntaikirkon johdolle selvityspyynnön kehitysvammaisten kaste- ja ehtoolliskäytännöstä. Yrjölä päätyi seurakunnan johdon kanssa pyytämään neuvoa Helluntaikirkon eettis-opilliselta toimikunnalta.

Toimikunta katsoi, että yhtenäisiä ja yksityiskohtaisia ohjeita on vaikea antaa. Monissa tapauksissa asia on tarkoituksenmukaisinta ratkaista seurakunnan sisällä pastoreiden ja perheiden yhteisen arvioinnin pohjalta. Jos vanhempi esimerkiksi tietää lapsensa olevan uskossa, tämä voidaan kastaa ilman suullista uskontunnustusta.

Helsingin Saalem-seurakunnassa on nyt edetty toimikunnan ohjeistuksen pohjalta, ja kesäkuun alussa vietettiin yhden kehitysvammaisen, Anna Immosen, kastejuhlaa.
– Anna tarkasteli aina mielenkiinnolla valkopukuisia kasteelle menijöitä, varsinkin ihan nuoria. Hän olikin mitä onnellisin ennen omaa kastetilaisuuttaan ja sen jälkeen, isä Kari Immonen kertoo.

Elina Rautio

Artikkeli on julkaistu kokonaisuudessaan


Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!