Perjantai 17. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Eino, Einari, Einar, Enar
Julkaistu 12.6.2015 00:00

Helsingin Saalem-seurakunta jälleen ihan kujalla

Katutempauksen aikana paistoi aurinko.Saalem-seurakunta Helsingissä järjesti toukokuun viimeisenä päivänä Ihan kujalla -katutapahtuman. Kaunis sunnuntaipäivä kului jumalanpalveluksen jälkeen seurakunnan edustalla Näkinkujalla noin tuhannen osallistujan voimin.

 

– Talkoissakin meitä oli satakunta, järjestävä pastori Ari Kattainen kertoo.

 

– Rakentaminen aloitettiin yhdeksältä, tapahtuma pidettiin puolesta päivästä eteenpäin ja purku oli kolmen aikoihin.

 

Ohjelmassa oli rentoa yhdessäoloa, syömistä, pomppulinnailua, sumopainia, katukirppistä ja ilmapalloja. Musiikista vastasivat Saalem-soittokunta, Zico Pollari ja Ida Elina.

 

– Puheita ei ollut, Kattainen täydentää.


Innostunut asenne

Tärkeimpinä kokemuksina Ihan kujalla -tapahtumasta jäivät upea tunnelma ja rohkaistunut asenne.

 

– Tulimme ulos kirkkorakennuksesta naapuruston lähelle, Ari Kattainen toteaa.

 

– Minun korviini kantautui vain innostunutta ja rohkaisevaa palautetta sekä seurakuntalaisilta että paikalla jututetuilta naapuruston ihmisiltä.

 

Noinko vain helluntailaiset valtasivat kadunpätkän käyttöönsä keskellä päivää?

 

– Lupa kaupungilta on hyvin yksinkertainen juttu, kun tietää, mitä hakee, Kattainen kertoo.

 


Anssi Tiittanen



Jaa
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
Näennäinen sopu vai aito yhteys?
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!