Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 6.11.2015 13:06

Helluntaikuurojen yhdistys palaa Hyvä Sanoma ry:n alaisuuteen

Yhdistyksen kokous suhtautui myönteisesti yhdistymissopimukseen, keskusteli laajasti sen käytännön vaikutuksista ja koki yhdistymisen tuovan erityisesti uutta valtakunnallista näkyvyyttä kuurojen työlle. Kuva: Janne LahtiSuomen Helluntaikuurojen Lähetys -yhdistys (SHKL) päätti ylimääräisessä kokouksessa 31. lokakuuta liittyä helluntaiherätyksen sisälähetysjärjestöön Hyvä Sanoma ry:hyn. SHKL:n toiminnot siirtyvät Hyvä Sanoma ry:n yhteyteen ja niitä kehitetään itsenäisesti omana työmuotona osana Hyvä Sanoma ry:n Vammaispalvelua.

SHKL on toiminut itsenäisenä yhdistyksenä vuodesta 1994. Sitä ennen toiminta oli Vapaa Sisälähetys ry:n (nykyinen Hyvä Sanoma ry) yhteydessä, joten liittyminen on yhdistykselle paluu juurille.

"Yhdistymisen tarkoitus on siirtää kuurojen työn varsinaista toimintaa rasittaneet hallinnolliset tehtävät osaksi Hyvä Sanoma ry:n hallintoa ja mahdollistaa kuurojen työstä vastaavien voimavarojen panostaminen varsinaisen kuurojen työn kehittämiseen", yhdistymissopimuksessa todetaan. Suomen Helluntaikuurojen Lähetys ry:n vastuunkantajat jatkavat entisissä tehtävissä ja yhdistyksen hallitus toimii Hyvä Sanoma ry:n yhteydessä kuurojen työstä vastaavana ohjausryhmänä.

SHKL järjestää muun muassa kuulovammaisten leirejä ja raamattupiirejä ja julkaisee Käsien Sanoma -lehteä.

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!