Perjantai 24. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Lempi, Lemmikki, Sivi, Siv
Julkaistu 15.2.2016 00:00

Fida myöntää Etiopiaan katastrofiapua ja aloittaa keräyksen

Etiopiassa Wondon alueella, 270 kilometriä pääkaupunki Addis Abebasta etelään, kärsitään pahimmasta kuivuudesta vuosikymmeniin. YK arvioi, että noin 10 miljoonaa ihmistä, heistä puolet lapsia, tarvitsee välittömästi hätäapua.

Helluntaiherätyksen lähetys- ja kehitysyhteistyöjärjestö Fida International on myöntänyt Etiopiaan katastrofiapua 90 000 euroa ja aloittaa lisäksi katastrofikeräyksen nälänhädän uhkaamisen ihmisten auttamiseksi.

Myönnetyllä avustuksella Fidan etiopialainen kumppani toimittaa ruokaa noin 5 300 ihmiselle Wondon alueelle. Fidan katastrofiapu kohdistetaan erityisesti perheille, joissa on pieniä lapsia, odottaville ja imettäville äideille sekä vammaisille henkilöille. Ruoka-apuna jaetaan jauhoja, maissia, papuja ja ruokaöljyä kuukaudeksi. Näillä saadaan päivittäinen energiantarve täytettyä ja ehkäistyä alle viisivuotiaiden lasten vakava aliravitsemus.

 

Fidan kumppani, Etiopian Guenet-kirkon kehitysyhteistyöjärjestö (EGCDWO) toimittaa avun perille luotettavasti. Etiopian valtio jakaa avustusjärjestöille suurimmassa tarpeessa olevat alueet. Lisäksi kumppani on tehnyt Wondon alueella kattavan kartoituksen avuntarpeesta ja tarvittavat valmistelut ruokatoimituksia varten.

 

Etiopian kuivuuskriisi ei ole saanut huomiota

– Wondossa kuivuus on niin paha, että köyhimmät ihmiset eivät saa tarpeeksi ravintoa selviytyäkseen. Heitä uhkaa vakava aliravitsemus, joten tarve ulkopuoliselle avulle on välitön, Fidan kumppanikirkon edustaja Natnael Yonas raportoi Etiopiasta.

 

Kuivuus on seurausta El Niño -sääilmiöstä ja erityisen niukoiksi jääneistä kevätsateista. Maaseudulla valtaosa ihmisistä saa elantonsa pienviljelystä ja karjanhoidosta. Toimeentulo on täysin riippuvainen säästä.

 

– Köyhimmät perheet yrittävät myydä karjaansa alihintaan, jotta saisivat edes jotain millä ostaa ruokaa. Siltikään heidän varansa eivät riitä, sillä karjan hinta on romahtanut, kertoo Yonas.

 

Fidan avustustoiminnan päällikkö Ismo Salerto on huolissaan siitä, että hitaasti kehittynyt kuivuuskriisi ei ole saanut vakavuudestaan huolimatta suurta julkisuutta.

 

– Tilanne on kehittymässä suurkatastrofiksi. Satoja menetetään, karjaa kuolee, jokia ja kaivoja kuivuu. Lasten koulunkäynti keskeytyy, normaali arki rikkoutuu ja köyhyys lisääntyy. Ihmisistä tulee ilmastopakolaisia. Jos apua ei kasvateta, niin avuntarpeessa arvioidaan olevan jopa 15 miljoona ihmistä, Salerto kuvailee.

 


voi osallistua keräykseen Etiopian nälänhädän uhrien auttamiseksi.



Jaa
Satavuotiaan muistoja
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!