Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 29.2.2016 21:36

Fida auttaa vammaisia pakolaislapsia Turkissa

Fida Internationalin turkkilainen kumppanijärjestö on aloittanut terapiaohjelman pakolaisperheille, joilla on erityistarpeinen lapsi. Fida tukee työtä lahjoitusvaroin. Turkin Kurtulus-helluntaiseurakuntien piirissä toimiva Kardelen-järjestö on auttanut pääkaupungin Ankaran alueen vammaisia lapsia vuodesta 1998.

Nyt järjestö on perustanut avustustiimin vierailemaan vammaisten pakolaislasten luona ja toteuttamaan heille yksilöllistä terapiaohjelmaa. Tiimiin kuuluu psykologi, fysioterapeutti ja erityisopettaja.

Turkkiin on saapunut yli 2,2 miljoonaa pakolaista ja turvapaikanhakijaa Syyriasta ja Irakista. Pakolaisten joukossa on tuhansia erityislapsia, jotka tarvitsevat niin henkistä kuin fyysistä apua.

”Joka viikko Kardelen saa keskimäärin 15 uutta avunpyyntöä pakolaisperheiltä. Fidan tuella palkataan tiimiin kaksi ammattihenkilöä lisää, jotta yhä useampi perhe voi saada apua”, Fidan tiedotteessa todetaan.

Avustusohjelmaan valitut perheet saavat myös tarvittavaa apua lasten hoitoon, kuten vaippoja, äidinmaidonvastiketta, maitoa, huopia, vaatteita ja lääkkeitä.

Fidan saamilla lahjoitusvaroilla on jo aiemmin kustannettu ruoka-apua Turkissa sijaitseville pakolaisleireille. Järjestö auttaa Lähi-idän pakolaisia myös Irakin Kurdistanissa sekä Euroopassa Espanjassa, Makedoniassa ja Unkarissa.

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!