Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 28.4.2016 00:00

Apologiaforum korosti Raamatun arvovaltaa

Don Carsonin kritisoi vääriä tapoja lukea Raamattua, kuten yksittäisten jakeiden painottamista kokonaisuuden kustannuksella. Kuva: Lari LaunonenKansanlähetysopistolla toissa viikonloppuna järjestetty Apologiaforum toi jälleen Suomeen yhden evankelisen maailman tunnetuimmista älyköistä. Tällä vuonna kyseessä oli yhdysvaltalainen Uuden testamentin professori ja kirjailija Donald A. Carson.

Carson käsitteli Raamatun tulkintaa sekä läntisen aateilmapiirin murrosta. Hän puhui esimerkiksi ”suvaitsemattomasta suvaitsevaisuudesta”. Aiempi ”vanha suvaitsevaisuus” oli Carsonin mukaan ratkaisu eri uskontojen ja ideologioiden yhteiselon mahdollistamiseksi.

– Kapitalisti sanoi kommunistille, että olet väärässä, mutta puolustan oikeuttasi kannattaa kommunismia, Carson havainnollisti.

”Uusi suvaitsevaisuus” sen sijaan pitää suvaitsevaisuutta itseisarvona.

– Nykyään ei saa sanoa, että jokin näkemys on väärä. Hyveellinen kansalainen on sellainen, joka suvaitsee kaikkea paitsi epäsuvaitsevaisuutta.

Inspiroitu ja erehtymätön?

Paneelikeskusteluun Raamatun inspiraatiosta ja erehtymättömyydestä oli kutsuttu kiinnostava kolmikko: helluntailainen Jeesus-tutkija Matti Kankaanniemi, Vanhan testamentin eksegetiikan yliopistonlehtori Jutta Jokiranta sekä Patmos Lähetyssäätiön tutkimusjohtaja Juha Ahvio.

Ahvion mukaan Raamatun virheettömyys perustuu Jumalan täydelliseen luotettavuuteen. Kankaanniemi ja Jokiranta painottivat Raamattua inhimillisenä ja rosoisena tekstikokoelmana, jonka kautta Jumala toimii.

Järjestäjien päätös jättää Carsonin puheet tulkkaamatta koko yleisölle osoittautui toimivaksi. Halukkaat saivat tulkkauksen kuulokkeiden kautta.


Lari Launonen

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!