Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 30.5.2016 12:11

Andy McCoy Metrokappelissa: Uskon täytyy olla täynnä iloa

Laura Siltalan haastattelussa Andy McCoy ja Kari Korhonen. Ilta Lauran kanssa -talk show oli Kontulan Metrokappelissa 18. toukokuuta. Kuva: Lari LaunonenTalk-show "Ilta Lauran kanssa" alkaa Helsingin Kontulan Metrokappeli-seurakunnassa. Sohvalle istuvat Metrokappelin pastori Kari ”KK” Korhonen sekä rock-legenda Andy McCoy tutussa hatussa ja kirjavissa vaatteissa.

– Tämä on taikapeili, Laura Siltala sanoo ojentaen McCoylle käsipeilin.

– Kun katsot siihen, näet kymmenvuotiaan Antti Hulkon, Laura viittaa McCoyn oikeaan nimeen ja pyytää tätä kuvailemaan lapsuuttaan.

Keskustelu lapsuudesta siirtyy pian aikuisuuteen ja vuosien huumeriippuvuuteen. Rokkari kertoo, että heroiinin käytön lopettaminen teki kipeämpää kuin parvekkeelta putoaminen.

Korhonen muistelee saaneensa McCoylta yllättävän soiton. Tämä oli lukenut Kuolemankauppias-kirjan, joka kertoo Korhosen tiestä huumeriippuvaisesta rikollisesta pastoriksi.

– Mä itkin, tajuuksä mä pillitin, pastori muistelee McCoyn sanoneen ja matkii tämän sössöttävää puhetta.

McCoy kertoo nykyelämänsä tärkeimpiin asioihin lukeutuvan ”suhteen Yeshuaan ja Elohimiin”.

– Uskoni on lähellä koptikristillisyyttä ja jenkkibaptismia, joka on iloa täynnä, hän toteaa ja moittii TV7-kanavan esiintyjien ilottomuutta.

Elegantisti nyrkkeilystä

Pianisti-nuorisotyöntekijä Leevi Helon jälkeen sohvalle istuu nuori ammattinyrkkeilijä Niklas Räsänen.

– Syön, treenaan, lepään. Sitten syön, menen iltatreeneihin, ja lepään… Räsänen kuvaa arkirutiinejaan ja saa Lauran vertaamaan niitä hamsterinsa päivärytmiin.

Hetkiä kehässä Räsänen kuvailee elegantisti.

– Se on syvällistä. Aistin koko ajan, mitä toinen ajattelee ja suunnittelee, hän sanoo.

– Olen herkkä jätkä. En ikinä tapellut pienenä. Toiset saa kehässä voimaa vihasta, minä saan rakkaudesta. Rakastan nyrkkeilyä.

Pyhä Henki puhui psykoosin läpi

Viimeinen vieras on kitaristilegenda Jukka Tolonen. Tämän uskoontulotarina alkoi naisystävän puukottamisesta.

– Pelkäsin, että puukko oli osunut lähelle sydäntä. Sellissä itkin ja rukoilin ensimmäistä kertaa Jeesusta, johon naisystäväni uskoi. Koin, että rukous meni läpi.

Oikeudenkäyntiä odotellessa Tolonen jatkoi amfetamiinin käyttöä.

– Poukkoilin kaupungilla psykoosissa. Poliisi otti minut usein talteen. Minut laitettiin lepositeisiin.

– Silti koko ajan Pyhä Henki opetti minua Jeesuksesta.

Haastattelun lopuksi Tolonen esittää yksinkertaisen ylistyslaulun: ”Laulan ylistystäsi, Herra, koska nimellesi kuuluu kunnia.”

– Minulla on se onni, että kelpaan seurakunnan pianistiksi, sanoo muusikko, jota 70-luvulla pyydettiin Abba-yhtyeen kitaristiksi.


Lari Launonen

Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!