Torstai 29. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Pietari, Pekka, Petri, Petra, Petteri, Pekko, Peter, Per, Petter, Petra, Pemilla
Julkaistu 19.12.2016 16:10

Aikamedia uusin suunnitelmin vuoteen 2017

Muun muassa Ristin Voitto -lehteä julkaiseva kustannusyhtiö Aikamedia Oy on tehnyt uuden strategian, jolla yhtiö pyrkii vastaamaan toimintaympäristön nopeaan muutokseen ja digitalisaation tuomaan haasteeseen. Hallituksen ja johtoryhmän yhteistyössä laatima strategia tähtää mediasisältöjen laadulliseen kehittämiseen ja yhtiön palvelutarjonnan laajentamiseen. Tavoitteena on tuottaa seurakunnille ja yhteisöille myös aivan uudenlaisia palveluja.

 

– Kristillisessä toimintaympäristössä näkyy nyt sama muutos, joka on tapahtunut jo aikaisemmin muualla mediakentässä. Uudella strategialla vastaamme tähän muuttuneeseen tilanteeseen. Tarjoamme jatkossa lehtien, kirjojen ja musiikin lisäksi myös muita seurakuntien tarvitsemia palveluja, Aikamedia Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jyrki Palmi kertoo.

 

Uusia suunnitelmia aletaan toteuttaa vuoden 2017 aikana. Aikamediassa tehdään myös jotakin toimenkuvien muutoksia ja työtehtävien uudelleenjärjestelyjä. Lisäksi lähiaikoina tapahtuvat henkilöstön eläköitymiset tarjoavat hyvän mahdollisuuden toimitusten ja taloushallinnon uudelleenjärjestelyihin. 

 

Toimitusjohtaja vaihtuu

Toimitusjohtaja Jari Vieltojärvi siirtyy 1.1.2017 alkaen yhtiön talouspäälliköksi. Hän jatkaa myös johtoryhmän jäsenenä. Hallituksen puheenjohtaja Jyrki Palmi toimii toistaiseksi Aikamedian toimitusjohtajana oman toimensa ohella. Tehtävä on osa-aikainen.

 

Aikamedia Oy:n tuloskehitys on ollut kymmenen vuoden ajan positiivinen, mutta vuodesta 2016 on tulossa taloudellisesti raskas. Yhtiön liikevaihdossa musiikin ja perinteisen printtimedian osuus on hitaassa laskusuunnassa, ja nuori sukupolvi siirtyy mediasisältöjen käyttäjinä entistä enemmän verkkoon.

 

– Uudella strategialla ja palvelujen kehittämisellä haluamme vastata tähän ilmiöön ja saada myös yhtiön talouden uudelleen kasvu-uralle, Jyrki Palmi sanoo.

 

 

Leevi Launonen



Jaa
”Maamme uskonnollinen kenttä on muuttumassa”
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!