Torstai 30. maaliskuuta.
Nimipäivää viettää Usko
Julkaistu 26.1.2017 08:59

Mika Yrjölä Helluntaikirkon johtoon

Helluntaikirkkoa johtaa vuoden 2017 alusta Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja Mika Yrjölä.

Suomen Helluntaikirkon hallitus kokoontui Ouluun järjestäytymiskokoukseensa 20.1. Viime toukokuun vuosikokouksessa valittu hallitus järjestäytyi ja aloitti vuoden mittaisen tehtävänsä.

 

Uusina jäseninä hallitukseen tulivat Mika Yrjölä Helsingistä, Raakel Viljanmaa Alavudelta ja Tomi Kuosmanen Jyväskylästä. Jo aikaisemmin hallituksen jäseninä ovat toimineet Eero Haarala Joensuusta, Petri Himanen Inkeroisista, Usko Katto Tampereelta, Aulis Koponen Kuopiosta, Petri Mäkilä Helsingistä, Hannu Orava Oulusta, Iiris Talka Pellosta, Markku Tuoriniemi Turusta ja Tino Varjola Lahdesta.

 

Yhdyskuntajärjestyksen sääntöjen mukaan Helluntaikirkon hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Hallituksen järjestäytymiskokouksessa uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Mika Yrjölä ja varapuheenjohtajaksi Usko Katto. Hallituksen puheenjohtaja toimii samalla Suomen Helluntaikirkon johtajana. Hänen tehtävänään on johtaa yhdyskunnan toimintaa ja hallintoa yhdyskunnan päätösten mukaisesti.

 

Helluntaikirkon hallituksen sihteerinä ja työvaliokunnan puheenjohtajana jatkaa toiminnanjohtaja Esko Matikainen.


Lue myös:


Jaa
Menestystarinan kotimatka
Yhteisöjen ymmärtäminen vaati vuoropuhelua
NiceDesign rakentaa naisten välistä yhteyttä
Parikymppinen kestohitti soi yhä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!