Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 3.11.2015 10:44

Tuli tuhosi helluntaikirkon Ruotsissa

Kun nopeasti levinnyt tulipalo alkoi, aikuiset olivat kirkkokahveilla pohjakerroksessa. Ensimmäisenä palon havaitsivatkin kirkkosalissa leikkineet lapset. Kuvakaappaus Expressen-iltapäivälehden videolta.

Keskiruotsalaisen pikkukylän helluntaiseurakunta menetti rukoushuoneensa rajussa tulipalossa viime sunnuntaina.

 

Jönköpingin eteläpuolella Hokin taajamassa toimivan helluntaiseurakunnan jumalanpalvelus oli päättynyt, ja aikuiset olivat kirkkokahveilla, kun muutamat lapset tulivat kertomaan savusta toisessa kerroksessa olevassa kirkkosalissa.

 

– Ensin luulimme, että he laskivat leikkiä. Mutta kun nousimme [kirkkosaliin], näimme savun, sanoi paikalla ollut Gunnar Nordqvist Jönköpings-Posten-lehdelle.

 

Rakennuksessa oli tuolloin 30–40 henkilöä. Palo ja savu levisivät nopeasti, mutta kaikki onnistuivat pääsemään rakennuksesta ulos eikä kukaan tiettävästi loukkaantunut. Evakuointia helpotti se, että pohjakerroksesta on oma erillinen uloskäyntinsä.

 

Lehtitietojen mukaan evakuointivaiheeseen liittyi paniikkia, sillä mukana oli myös liikuntarajoitteisia vanhempia ihmisiä.

 

Kun ensimmäinen sammutusyksikkö tuli paikalle, liekit löivät jo ulos ikkunoista. Ruotsalaismediassa haastateltujen paloviranomaisten arvion mukaan rakennus tuhoutui palossa korjauskelvottomaksi. Myös rakennuksen sisällä ollut irtaimisto tuhoutui käytännössä täysin.

 

Lehtitietojen mukaan palo oli alkanut kirkkosalin yhteydessä sijaitsevasta varastohuoneesta. Poliisi selvittää syttymissyytä.

 

Rakennus on valmistunut vuonna 1976. Dagenin mukaan seurakuntaan kuuluu 50–60 jäsentä, ja seuraava jumalanpalvelus on tarkoitus pitää paikallisen allianssiseurakunnan tiloissa.

 

Viime viikkoina Ruotsissa on tehty useita tuhopolttoiskuja pakolaisten vastaanottokeskuksia vastaan. Hokin seurakunta ei kuitenkaan ole osallistunut pakolaisten auttamiseen, Dagen uutisoi.

 


Heikki Salmela



Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!