Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 22.6.2015 15:46

Seurakuntalaisten avioerot huolettavat pastoreita

Ristin Voiton kyselyn perusteella Suomen helluntailiikkeessä on pastoreita, joiden avioliittoon siunaamista tai vihkimistä pareista yli puolet on jo eronnut. Kuvan hääpari ei liity juttuun. Kuva: Shutterstock ”Erittäin ikäviä ja monesti täysin turhia”, ”harmittaa hirveästi”, ”surullista”, ”seurakunnan tappio”.

 

Muun muassa tällaisin ilmauksin kuvailtiin seurakuntalaisten avioerojen herättämiä tuntoja Ristin Voitto -lehden tekemässä kyselyssä. Uskovien avioeroja ja seurakuntien avioliittotyön tilaa kartoittaneeseen kyselyyn vastasi 54 pastoria, vanhinta tai muussa keskeisessä luottamustehtävässä olevaa henkilöä yhtä monesta helluntaiseurakunnasta.

 

Niistä vastaajista, jotka olivat vihkineet tai siunanneet avioliittoon useamman kuin yhden parin, yli puolet tiesi vähintään yhden pareista päätyneen eroon. Vähintään viisi paria vihkineistä tai siunanneista vastaajista lähes 80 prosenttia tiesi vähintään yhden näistä pareista myöhemmin eronneen.

 

Enimmillään eroon oli päätynyt yli puolet yhden pastorin vihkimistä tai siunaamista aviopareista.

 

– Olen kiinnittänyt helluntailaisten avioerojen määrään huomiota jo pitkään ja havainnut, että niitä on täytynyt tapahtua viimeisen 25 vuoden aikana useita satoja. Työntekijätkään eivät ole jääneet ongelman ulkopuolelle, päinvastoin. Asia on aika arka ja samalla hyvin ikävä, ja eroihin on varmasti paljon syitä. Kivien heittely ei kuitenkaan auta, Nakkilan helluntaiseurakunnan pastori Vesa Leinonen pohtii.

 

Määrää ja laatua nostettava

Avioliittojen tukemiseksi ja erojen vähentämiseksi vastaajat tarjoavat seurakunnissa annettavaa opetusta, sielunhoitomahdollisuuksien järjestämistä sekä seurakunnallisen ja maakunnallisen avioliittotyön lisäämistä. Myös nuorten avioliittovalmennus ja avioparien vertaistukiryhmät mainittiin käypinä keinoina.

 

Herätysliikkeen tämänhetkisen avioliittotyön laatua ja määrää piti riittävänä vain 30 prosenttia vastaajista.

 

– Sananopetusta on lisättävä, ja pareja on tuettava heti, kun ensimmäisiä ongelmia alkaa ilmetä. On myös tärkeä puhua seurakunnan nuorille heidän ymmärtämällään kielellä avioliiton arjesta ja seksuaalisuudesta, Pieksämäen helluntaiseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Raimo Hämäläinen sanoo.

 

Muina tukimuotoina mainittiin muun muassa yhteinen esirukous avioliittojen puolesta sekä aiempaa avoimemman, avun hakemiseen rohkaisevan ilmapiirin luominen.

 

– Ehkä yhtenä avaimena myös avioliittojen tukemiseen voisivat olla aidosti luotettavat ystävyyssuhteet, joissa voi kertoa myös avioliiton ongelmista tai haasteista. Seurakuntakulttuurimme ei nähdäkseni tällä hetkellä tue tarpeeksi tällaisten ystävyyssuhteiden syntymistä, Kiteen helluntaiseurakunnan pastori Paavo Hakala arvioi.

 

Vaikka yhteisön antaman tuen puutteella on merkitystä, keskeisimpänä erojen syynä vastaajat pitivät puolisoiden vastuuttomuutta ja laiminlyöntejä suhteensa hoitamisessa sekä ympäröivän yhteiskunnan avioliittoja vahingoittavia malleja ja arvoja. Moni vastaaja näki asian myös hengellisenä kysymyksenä ja johdonmukaisena seurauksena oman jumalasuhteen väljähtymisestä, Raamatun arvovallan heikkenemisestä ja seurakuntayhteyden ohentumisesta.

 

– Uskovien erojen yleisyys osoittaa, miten kevyesti me suhtaudumme lopultakin selkeään Jumalan sanan ilmoitukseen siitä, että avioliitto on tarkoitettu alun perin elinikäiseksi liitoksi. Onko tunneperäisen ja kokemushakuisen kristillisyyden esiinmarssilla jotakin vaikutusta asiaan? Padasjoen helluntaiseurakunnan vanhimmiston puheenjohtaja Eino Santala pohtii.

 

 

Heikki Salmela



Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!