Sunnuntai 25. kesäkuuta.
Nimipäivää viettää Uuno, Uno
Julkaistu 2.10.2015 13:32

Pastorin valtakirja keskustelutti seurakuntien johtajistoa

Torstaina iltapäivällä Syyspäivillä käsiteltiin työntekijän valtakirjan käyttöönottoa Suomen helluntaiherätyksessä. Valtakirjan valmistelusta päätettiin puolitoista vuotta sitten Hämeenlinnan Talvipäivillä.

 

Vaikka valmistelusta on tänä aikana tiedotettu seurakuntien vanhimmistoja, Tampereen keskustelussa nousi esiin monia kysymyksiä. Eniten puhutti valtakirjakriteereihin kirjattavat koulutusvaatimukset.

 

– Toivottavasti valtakirja ei johda jäykkään virkamiesmäisyyteen ja hierarkisuuteen, Ville Kalaniemi kertoi Nurmijärven helluntaiseurakunnan huolen.

 

– Seurakunnalle tulee iso vastuu valtakirjan anomisesta. Vapaan pappeuden pitäisi olla mainittuna jossakin, Jussi Kinnunen Kaarinan Kotikirkosta totesi.

 

– Valtakirjan käyttöönotto ei muuta pienissä seurakunnissa mitään. Onko nyt aika nostaa tällaista esiin? Ei kai tästä tule asia, joka jakaa herätysliikettämme? Jani Långström huolehti.

 

– Helluntaiherätyksessä on aina ollut monenlaisia polkuja tehtäviin. Toivoisin joustoa koulutusasian muotoiluun, ettei valtakirja olisi sidottu liian tiukasti tutkintoihin, Samuel Vainionmäki sanoi.

 

Valtakirjaa valmistelleen työryhmän jäsenet kertoivat, että valtakirja on seurakuntakeskeinen ja tarkoitettu tukemaan paikallisseurakuntia. Sen todettiin vahvistavan turvallisuutta ja karsivan herätysliikkeestä opillista rönsyilyä ja itse itsensä nimittäneitä pastoreita. Valtakirjasta on suunniteltu tulevan nelitasoinen niin, että seurakuntien työntekijöille, pastoreille, lapsi- ja nuorisotyöntekijöille sekä lähetystyöntekijöille olisi omansa.

 

Keskustelussa valtakirjaa kiitettiin siitä, että se selkeyttäisi seurakunnan valitsemalleen henkilölle antamaa mandaattia.

 

Työryhmä selvensi, että lauantain äänestystulos koskettaa valtakirjavalmistelun jatkamista ja päälinjojen määrittelyä. Valtakirjaa hiotaan vielä äänestyksen jälkeen, jos se päätetään ottaa käyttöön.

 

 

Anna Lehtinen



Jaa
”Tervettäkin karismaattisuutta on paljon”
Toisen tarina voi muuttaa omankin elämän
Keskiössä keskeneräisyys
Etsijöitä etsimässä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!