Perjantai 24. marraskuuta.
Nimipäivää viettää Lempi, Lemmikki, Sivi, Siv
Julkaistu 15.9.2015 15:00

Avainmedia juhlii tällä viikolla

- Nautin, kun tuotantoprosessissa palaset loksahtavat kohdilleen. Silti ihmiset ovat tämän työn suola; niin erilaisia ja ainutlaatuisia ihmisiä ovesta astuu sisään, Reija Taupila toteaa. Kuva: Heikki Salmela

Reija Taupila tuli ensi lauantaina 60-vuotisjuhliaan viettävään medialähetysjärjestö Avainmediaan töihin 2000-luvun alussa. Työssään hän vastaa järjestön Keravan-studiolla kuvattavien tuotantojen organisoimisesta ja aikatauluttamisesta. Hän sopii tuottajan kanssa toteutuksen yksityiskohdista ja varaa riittävästi henkilökuntaa paikalle. Usein hän toimii myös ohjaajana.

 

Taupila tykkää toimenkuvansa monipuolisuudesta. Silti parasta ovat erilaiset ihmiset, joita hän työnsä kautta tapaa. Mieleen on jäänyt muun muassa sudanilaismies, joka oli lapsena jäänyt orvoksi, kun krokotiili tappoi hänen isänsä.

 

Vuosien mittaan Taupila on useasti kohdannut sen tosiasian, että monet maailman kristityt ovat maksaneet uskostaan kovan hinnan.

 

– Se, mikä pysäyttää eniten, on ilo ja rakkaus, joka näistä henkilöistä loistaa kaikesta heidän kokemastaan huolimatta. Heistä näkyy, mitä Jumala on heissä tehnyt. He eivät ole katkeria. Se on ihmeellistä. Kun keskustelemme kahvipöydässä niitä näitä ja nauramme yhdessä, ei arvaisi, millaisia asioita he ovat joutuneet käymään läpi. Heidän kanssaan huomaa, että itse elää jokseenkin pumpulissa, Reija Taupila toteaa.

 

Hänelle kertyy Avainmediassa noin sata kuvauspäivää vuodessa. Suomenkielisten ohjelmien lisäksi studiossa kuvataan kahta arabiankielistä sekä yhtä farsin- ja yhtä urdunkielistä ohjelmasarjaa. Osa menee omille jakelukanaville, osa tehdään alihankintana muiden toimijoiden käyttöön.

 


Heikki Salmela

 

Lue Reija Taupilan haastattelu kokonaisuudessaan .

Lehdessä myös muuta 60-vuotisjuhliaan viettävän Avainmedian työstä.



Jaa
Satavuotiaan muistoja
Ulkopuolisen äänenä
Seurakunnan kadonnut ydin voidaan löytää rukouksessa
Olemisen taito
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!