Sunnuntai 27. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Ritva, Ingeborg
Julkaistu 16.3.2017 00:00

Sisälukutaitoa tarvitaan

Sähköinen tiedonvälitys ja sosiaalinen media ovat tuoneet mukanaan suuria siunauksia: Koskaan aikaisemmin ei evankeliumia ole voitu julistaa näin tehokkaasti ja rajattomasti. Koskaan aikaisemmin informaatiota ei ole voitu jakaa yhtä vapaasti ja nopeasti. Koskaan aikaisemmin avun tarvetta ja apua ei ole voitu välittää yhtä kohdennetusti ja kivuttomasti kuin nykyisin.

Mutta valitettavasti nykymedia on tuonut samalla mukanaan myös suuria haasteita, kuten väärää informaatiota, mustamaalaamista sekä ihmisten ahdistelua ja hyväksikäyttöä.

Pienimpänä ongelmana on väärä informaatio tai tulkinta, joka pitäisi periaatteessa olla helposti tarkistettavissa ja oikaistavissa. Esimerkiksi kun Ristin Voitto lehti (RV 7/2017) otsikoi kakkossivun haastattelunsa sanoin ”Mika Yrjölä haluaa Helluntaikirkosta sateenvarjoyhteisön”, tuhansien lehden tilaajien ja Facebookin lukijoiden aivoissa tapahtui automaattisesti ilmiö, jossa sana ”varjo” sekoittui sanaan ”kaari”. Suurimmalle osalle otsikon tarkempi lukeminen riitti, mutta toisten piti lukea varmuuden vuoksi vielä koko artikkeli. Ja joidenkin mieliin jäi kuitenkin elämään epämääräisiä salaliittoteorioita.

Suuremman ongelman nykymediassa muodostavat otsikot ja artikkelit, jotka luetaan tahallaan väärin ja joiden tulkitaan tukevan omia ennakko-oletuksia. On totta, että kukaan kirjoittaja, markkinointipäällikkö tai somepäivitystä lataava kotiäiti ei kirjoita tyhjiöstä vaan omien elämäntilanteidensa, kokemustensa ja arvojensa pohjalta. Näitä asioita meidän tulisi kyetä purkamaan auki sille asteelle, että vaikka ajatukset ja ideat riitelisivät, ihmisten ei tarvitse riidellä.

Suurin ongelma on kuitenkin se, jos argumentit, väitteet ja uutiset hyväksytään ilman minkäänlaista lähdekritiikkiä. Vaihtoehto- ja vastamedioiden suosio on levinnyt yllättävän laajalle myös kristittyjen piireissä. Kenties kokemuksemme siitä, että kristittyinä olemme altavastaajina valtamedioiden uutisoinnissa, on johtanut meidät seuraamaan heikompitasoisia lähteitä, joiden motiiveissa ja luotettavuudessa on usein puutteita.

Meidän tulisi kuitenkin vastustaa kiusausta uskoa kaikkea, mikä tuntuu meistä mukavan kuuloiselta tai tukee omaa kantaamme. Motiivien ja taustojen selvittäminen saattaa olla työlästä, mutta se on pidemmän päälle kannattavaa. Viisas voi oppia kritiikistä ja kriitikoilta. Jokaisen tulisi kuitenkin osata harrastaa tarpeellista lähdekritiikkiä.


Mika Yrjölä

Kirjoittaja on Helsingin Saalem-seurakunnan johtaja.

Jaa
”Me voimme tehdä tulevaisuutta”
”Suomi on kymmenen vuotta Viroa jäljessä”
Gary Wilkersonin uudet löydöt
Äitiys pakottaa kasvuun
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!