Torstai 24. toukokuuta.
Nimipäivää viettää Tuukka, Touko, Alarik
Julkaistu 23.2.2018 11:45

Seurakunnan satuttamat

Seurakunnnan kuuluu suojella haavoitettuja, elämän kolhi­mia, pelkojensa ja traumojensa kanssa taistelevia ihmisiä. Mutta entä jos seurakunta itse onkin pelkojen ja traumojen aiheuttaja? Kuka silloin auttaa hengellisen väkivallan haavoittamia?

 

Apua voi löytyä vertaisryhmistä ja ammatillisen avun kautta, mutta voiko uskonnollinen yhteisö ulkoistaa niiden auttamisen, joita on itse kolhinut?

 

Uskonnollinen yhteisö voi aiheuttaa pelkoja, traumoja ja us­konnon uhreja. Suljettu yhteisö kieltää ongelmat ja syyllistää haavoitetut. Irtautuminen voi olla hyvinkin kivuliasta, mutta silti joskus ainoa ulospääsy tilanteesta.

 

Tämän ei kuitenkaan tarvitse olla olla ainoa malli, eikä se saa olla sitä. Avoin yhteisö tunnustaa virheensä, pyytää anteeksi ja tekee voitavansa, jotta haavoitetut saavat avun eikä uusia uhreja enää synny.

 

Yhteisön jäsenet ja johto vaihtuvat ajan myötä, vaikka yhteisön toiminta jatkuu. Ovatko uudet johtajat vastuussa menneiden sukupolvien virheistä? Tai onko koko kirk­kokunta tai koko herätysliike vastuussa yhden pai­kallisen seurakunnan aiheuttamista kivuista?

 

Mielestäni on. Uskonyhteisön haavoittamak­si joutunut on oikeutettu saamaan apua siltä yh­teisöltä, jossa häntä on haavoitettu. Toki apua voi löytyä muualtakin, mutta uskonnollisella yhtei­söllä on vastuu tarjota apua niille, joita se on itse haavoittanut. Tämä edellyttää avoimuuden lisäksi myös osaamista ja aihee­seen perehtymistä. Itsekritiikki, omien tekojen ja myös omien johtajien arviointi kuuluvat terveen ja avoimen yhteisön tunnus­merkkeihin.

 

On ongelmallista, jos hengelliseen väkivaltaan liittyvissä kysy­myksissä ainoiksi asiantuntijoiksi jäävät ne, jotka itse ovat joutu­neet väkivallan uhreiksi. Fyysisen sairauden kanssa kamppaileva tuntee kyllä kivun, mutta parantamiseen tarvitaan lääkäriä ja hoitoympäristöä. Vastaavasti hengellisen väkivallan haavoitta­mat tarvitsevat vertaistuen lisäksi ammatillista osaamista ja yh­teisöllistä turvallisuutta.

 

Vääristyneen hengellisyyden vaihtoehtona ei tarvitse olla hengellisyydestä luopuminen. On tärkeää, että löytyy myös mahdollisuus terveeseen hengellisyyteen, turvalli­seen yhteisöön ja aitoon yhteyteen Jumalan kanssa.

 

Yhteisöstä syrjään jääneiden ääni ei useinkaan kan­na sinne, mistä seurakuntaa tai yhteisöä johdetaan. Jot­ta yhteisö muuttuisi ja sen ongelmiin joku puuttuisi, hengellisestä väkivallasta täytyy puhua myös niiden, jotka juuri nyt ovat vastuussa seurakuntien ja us­konnollisten yhteisöjen johtamisesta.

 

 

Esko Matikainen


Kirjoittaja on pastori ja Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja.



Jaa
”Suomi on kymmenen vuotta Viroa jäljessä”
Gary Wilkersonin uudet löydöt
Äitiys pakottaa kasvuun
Rauhaa epävarmuuden keskellä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!