Maanantai 11. joulukuuta.
Nimipäivää viettää Taneli, Tatu, Daniel, Daniel, Dan, Daniela
Julkaistu 1.12.2017 19:57

Ilosanoma arjen keskelle

Olemme jo lähellä joulunaikaa. Näihin päiviin liittyy paljon ihmisten kohtaamisia ja keskinäistä yhteyttä. Yrityksissä järjestetään yhteisiä tapahtumia, joissa pyritään huomioimaan firman työntekijöitä ja asiakkaita. Tietyt yritykset ovat saaneet rakennettua tällä tavoin hyvän maineen, josta ne tunnetaan.

 

Entä mistä helluntaiseurakunnat Suomessa tunnetaan? Vastaus riippuu siitä, keneltä sitä kysyy tai mitä medioita seuraa. Meidän on hyvä tietää edes jotain siitä, minkälaisena  helluntaiseurakunnat nyky-yhteiskunnassa nähdään – ellemme ole aivan näkymättömiä. Voimme tarkastella asiaa avoimesti ja nöyrästi.

 

Helluntaiseurakunnat ovat itsenäisiä paikallisseurakuntia, joilla kaikilla on omat vahvuutensa ja haasteensa. Niiden on myös tärkeä miettiä tulevaisuutta ja sitä, mistä ne haluavat tulla tunnetuksi.

 

Joulunaika on seurakuntatyössä kiireistä. Silloin järjestetään joulukonsertteja ja erilaisia hartaushetkiä. Temppeleissämme ja rukoushuoneissamme julistetaan innokkaasti evankeliumia. Tiedämme, että Jumala rakastaa ihmisiä. Hän lähetti Poikansa pelastamaan maailman, ei tuomitsemaan sitä. Tämän ilosanoman enkeli kertoi yövuorossa olleille paimenille. Pimeässä yössä he saivat ensimmäisinä ihmisinä kuulla Vapahtajan syntymästä, vaikka eivät olleet sellaista sanomaa sinä yönä odottaneetkaan. Ehkäpä paimenet olivat odottaneet lämmintä etelätuulta helpottamaan hieman työvuoron raskautta. Yö määkivien lampaiden parissa oli näyttänyt aluksi aivan samanlaiselta kuin kymmenet yöt sitä ennen, mutta tämä yö muutti kaiken: Arjen keskelle tuli sanoma taivaasta. Pimeyden keskelle tuli kirkkaus. Työn keskelle tuli juhla.

 

Seurakunnissamme järjestetään joulunaikaan tilaisuuksia, joihin tulevista ihmisistä osa ehkä kuulee ensimmäistä kertaa ilosanoman. Ajattelemme, että juuri siksi kannattaa järjestää konsertteja ja hartauksia. Mutta riittääkö se meille? Onhan tehtävämme kohdata myös niitä ihmisiä, jotka eivät tule meidän tilaisuuksiimme. Tapaamme heitä työpaikoilla, harrastuksissa, naapurustossa, kauppakeskuksissa – joka paikassa, missä vain liikumme. He eivät odota sitä, että sanoma taivaasta tulee lenkkipolulla heidän eteensä. Sen sijaan meille on Jeesuksen seuraajina annettu käsky mennä kaikkialle ja julistaa evankeliumia kaikille ihmisille. Meidät voidaan tuntea siitä, että meillä on elävä ja rakastava Jumala.

 

Voimme aloittaa lähetyskäskyn toteuttamisen huomioimalla yhtä ihmistä. Voimme mielessämme siunata ihmisiä, jotka ovat ympärillämme. Voimme hymyillä ja tarjota heille apua. Voimme osoittaa ystävyyttä ja tilaisuuden tullen kertoa Jeesuksesta.

 

Näin helluntaiseurakunnat voivat olla läsnä ihmisten arjessa ilosanomaa välittäen.

 

 

Irma Frestadius


Kirjoittaja on Espoon helluntaiseurakunnan pastori.



Jaa
Väärä virkamiespäätös voidaan kumota
Reformaation ytimessä
Satavuotiaan muistoja
Ulkopuolisen äänenä
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!