Sydämen asiana naisten voimauttaminen

- Kaikkien ei tarvitse olla Raamatun opettajia tai teologeja. Jumalaa voi palvella niillä lahjoilla, joita itse kullakin on, lähetystyöntekijä ja Caring Hands -järjestön toiminnanjohtaja Milla Happonen vakuuttaa. Kuva: Heikki SalmelaVieraillessaan kerran Ugandan pääkaupungin Kampalan slummissa lähetystyötekijä Milla Happonen näki keski-ikäisen naisen tekevän paperihelmiä.

Naisten, erityisesti yksinhuoltajaäitien voimauttaminen on Happoselle sydämen asia, ja askartelusta kiinnostuneena hän ajatteli, että voisi alkaa kouluttaa naisia käytetyistä sanomalehdistä valmistettujen helmien tekemiseen.

Vaikka idea on vanha, helmiä ei vielä tuolloin tehty Kampalassa kovinkaan paljon. Helmien valmistus voisi auttaa naisia olemaan omavaraisia, Happonen pohti.

– Afrikassa naiset ovat yhteiskunnan selkäranka. Olen käytännössä nähnyt, että asiat ovat kotona paremmin, kun äiti voi hyvin. Kun naisen saa voimautettua niin, että hän ansaitsee omalla työllään toimeentulonsa, naisen itsetunto kasvaa ja hän pystyy huolehtimaan perheestään, Happonen toteaa.

Hänen vuonna 2005 perustamansa Caring Hands -järjestön tavoitteena on rikkoa köyhyyden kierre perheissä tarjoamalla työtä ja koulutusta yksinhuoltajaäideille sekä muille heikossa asemassa oleville naisille.

– Monet ovat päässeet toimintamme kautta jaloilleen ihan itse, Happonen iloitsee.

Hätäavusta organisoituun auttamistyöhön

Caring Hands sai alkunsa pienestä: Happosen halusta auttaa oman asuinyhteisönsä hiv-positiivisia ja kaikkein köyhimpiä.

Eräänä kesänä toimelias nainen käynnisti varainkeruun järjestääkseen jouluruokailun läheisen slummin sadalle köyhimmälle perheelle. Lahjoituksia tuli niin paljon, että jouluateria voitiin tarjota 120 perheelle ja lisäksi ruokaa yli 600 ihmiselle kuukauden ajaksi.

Happonen alkoi pohtia, miten köyhyyden kierrettä voisi katkaista ruoka-apua pidemmällä ratkaisulla – kunnes tapasi slummissa paperihelmiä tehneen naisen.

Aluksi lähetystyöntekijä tiimeineen koulutti 15 jouluruokalahjan saanutta naista askartelemaan helmiä. Helmien tekemisen ohessa naisille opetettiin lukemista sekä kirjoittamista ja heitä opastettiin terveysasioissa sekä oman talouden ja yrityksen hoitamisessa.

Nyt kyseiset helmentekijät ovat jo omillaan.

– Monet naisista saivat helmiä myymällä hankittua itselleen tontin sekä rakennettua pienen talon. Muutamat kouluttautuivat edelleen ja perustivat erilaisia bisneksiä, Happonen kertoo.

Tällä hetkellä helmistä saaduilla tuotoilla autetaan 600:aa orpoa tai muuten huonossa asemassa olevaa lasta ja heidän huoltajiaan sekä järjestetään aikuisille suunnattua luku- ja kirjoitustaitokoulutusta.

Kaikella on aikansa

Milla Happosella on teini-iästä asti ollut tietoisuus siitä, että hänen elämällään on tarkoitus.

– Tulin uskoon kymmenenvuotiaana. Hyvin pian sen jälkeen minulle heräsi halu tehdä lähetystyötä, ja opiskelin sairaanhoitajaksi.

Vuonna 1995 Happonen perheineen muutti Kanadasta Ugandaan. Hannu-puolison matkustellessa ja opettaessa raamattukoulussa Milla hoiti kotona perheen kolmea pientä lasta.

– Vaikka kotiin jääminen oli oma valintani, jouduin kriisiin siitä, ettei lähetystyö ollut minun kohdallani sellaista kuin olin kuvitellut.

Oma äiti rohkaisi Happosta ja sanoi, että elämä kulkee erilaisissa vaiheissa aivan kuin vuodenajat. Tuolloin oli aika hoitaa lapsia kotona, ja Taivaan Isä näyttäisi kyllä sitten, mikä olisi hänen tehtävänsä Afrikassa.

– Jälkeenpäin koin, että ratkaisuni jäädä kotiin oli oikea. Jumala ei halua, että jätämme kutsumuksemme vuoksi huolehtimatta lapsista. Ymmärsin myös, että tuolloin en olisi ollut vielä edes valmis nykyiseen tehtävääni.

Lasten kasvaessa Happonen alkoi rukoilla: ”Jumala, näytä minulle, mitä sinä haluat minun tekevän.”

Profeetan sanat puhuttelevat

Kymmenen kotona vietetyn vuoden jälkeen Happosen elämässä alkoi toteutua kutsumus köyhien naisten voimauttamisesta.

– Raamatun sanoma Jumalan ja lähimmäisten rakastamisesta on tullut minulle koko ajan yhä tärkeämmäksi. Työtäni ohjaa Jesajasta löytyvä raamatunkohta: ”Opetelkaa tekemään hyvää, tavoitelkaa oikeudenmukaisuutta, puolustakaa sorrettuja, hankkikaa orvolle oikeus, ajakaa leskien asiaa” (Jes. 1:17).

– Caring Handsissa kouluttamamme naiset ovat juuri näitä sorrettuja ja heikkoja, joita tässä yhteiskunnassa ei yleensä huomioida: hiv-positiivisia, leskiä, yksinhuoltajia ja työttömiä.

Happonen nauttii työstään, siitä, että voi auttaa yhteisössä eläviä köyhiä perheitä pääsemään omilla aikaansaannoksillaan eteenpäin elämässä.

– On mahtavaa, kun joku avun piirissä ollut tulee kiittämään tuesta, jota sai järjestöltämme jossakin vaikeassa elämänvaiheessa, ja kertomaan, miten heidän elämänsä on muuttunut.

Caring Hands on saanut myös tunnustusta, kun järjestölle vuonna 2008 myönnettiin Ugandan valtion vienninedistämispalkinto.

Happosen toiveena on, että Caring Handsissa naiset saisivat taloudellisen tuen ohella kokemuksen johonkin kuulumisesta.

– Toivomme, että meidät kohdatessaan nämä kovia kokeneet naiset voisivat löytää Jumalan, joka välittää heistä.

Kehitysyhteistyöleikkaukset kirpaisevat

Kulunut kevät on ollut Milla Happoselle raskas. Suomen hallituksen tiukka linjaus kehitysyhteistyön rahoittamisessa on vaikuttanut myös Caring Handsin toimintaan.

– Jätimme jatkohankeanomuksen viime vuonna, mutta emme saaneet rahoitusta. Jouduimme nyt irtisanomaan viisi tiimiläistä, Happonen suree.

Järjestön strategian kehittämiselle onkin nyt entistä suurempi tarve: miten markkinoida tuotteita, miten rekrytoida lisää jälleenmyyjiä ja miten kehittää toimintaa niin, että järjestön tulevaisuus on jatkossakin turvattu.

– Olemme pyrkineet verkostoitumaan Ugandassa eri organisaatioiden kanssa ja tarjoamme nykyään muun muassa erilaisia koulutuksia, Happonen valottaa uusia avauksia.

”Kierrätä hyvää!”

Lähetystyöntekijän käsitys kutsumuksesta on syventynyt oman elämänkulun myötä. Joskus kutsumus voi teologian sijaan olla ”tekologiaa”.

– Jumalan käytössä voi olla monin eri tavoin. Jumalan Henki voi toimia esimerkiksi kädentaitojen kautta. Vanhassa testamentissa kerrotaan, miten Jumala varusti Oholiabin ja Besalelin viisaudella, ymmärryksellä ja taidolla suunnitella sekä valmistaa taidokkaita töitä ilmestysmajaan (2. Moos. 36). Jumala antoi heille myös kyvyn opettaa muita, Milla Happonen innostuu.

– Meillä on ollut silloin tällöin artesaaniopiskelijoita suorittamassa koulutukseen liittyvää harjoittelujaksoa. Osa heistä on saanut tuotteitamme kehittäessään ja suunnitellessaan ahaa-elämyksen siitä, että taiteen tekemiselläkin voi palvella Jumalaa ja lähimmäisiä.

– Hengellisyyden pitäisikin näkyä eri elämämme alueilla ja kaikessa, mitä teemme.

Happonen kannustaa jokaista uskovaa miettimään, mitkä ovat omia vahvuuksia ja mitä osaa ja haluaa tehdä. Sitten kannattaa vaan alkaa tehdä sillä, mitä itsellä on, kouluttautua ja olla innovatiivinen.

– Kukaan ei ole ekspertti hetkessä. Meidänkin toimintamme on kasvanut työnteon myötä, olemme oppineet tekemällä ja kasvaneet ottamaan vastuuta. Jos tykkää siitä, mitä tekee, tulokset ovat yleensä hyviä.

– Jokainen meistä voi tehdä jotakin toisten hyväksi. Kannattaa laittaa kiertoon se hyvä, mitä itsellä on, Milla Happonen rohkaisee.


Marika Anttila

Kuka

Milla Happonen
» Caring Hands -järjestön toiminnanjohtaja.
Järjestö tunnetaan kierrätyspaperihelmistä,
kierrätyskolikkokoruista, koreista, korteista,
kasseista ja pussukoista sekä palmunsiemenistä tehdyistä
tuotteista.
» toiminut vuodesta 1995 lähtien Fida Internationalin
ja kanadansuomalaisten helluntaiseurakuntien
lähetystyöntekijänä
» koulutukseltaan sairaanhoitaja
» asuu Kampalassa, Ugandassa
» puoliso lähetystyöntekijä Hannu
Happonen, kolme aikuista lasta
» kertoo tarinansa kirjoissa Minun äitini
(toim. Merja Larkkonen, Aikamedia 2011)
sekä Minun paikkani (Elina Rautio,
Päivä 2016)
» harrastaa valokuvausta, uintia
ja kävelyä



25/2016

UutisetIlmapiiri on avoin ja sanoma Jeesuksesta menee eteenpäin vankien kertoessa uskosta toisilleen.
PuheenaiheMilla Happonen alkoi auttaa Ugandan kaikkein köyhimpiä.
PikavisiittiTommi Hakkari, 37, ei enää itse tee videoita ja touhuile somessa. Nuotta.comissa sisältöä tuottavat nyt nuoremmat.

Lapsuuden haaveammattini oli ammattijääkiekkoilija tai liikunnanopettaja, kosk...
ArtikkelitEpäilysten, pettymysten ja tappioiden hetkellä kokemus kastetuksi tulemisesta muistuttaa uskovalle, että hänet on otettu Jeesuksen omaisuudeksi.
UutisetElokuvantekijä Mel Gibson valmistelee teokselleen The Passion of the Christ jatko-osaa, joka keskittyy Jeesuksen ylösnousemukseen. Elokuvan työstäminen on vasta alkumetreillä, ja sitä tekee Gibsonin l...
UutisetToissalauantainen hyväntekeväisyystapahtuma Cotton Day Tampereen helluntaiseurakunnassa toimi kahteen suuntaan. Tapahtumassa jaettiin ilmaiseksi käytettyjä vaatteita ja tarvikkeita lapsiperheille. Sam...
UutisetJohansson työskenteli pitkään muun muassa Ristin Voitto -lehdessä.
Miten onHelluntaiseurakuntien musiikki ry on osoittanut seurakunnille kannanoton, jossa se huolehtii yhteisöjen tämänhetkisestä musiikillisesta tarjonnasta.

Kannanotossa puhutaan helluntaiseurakuntien...
UutisetVanhimmistot voivat hakea työntekijöilleen valtakirjaa, joka vastaa entisajan suosituskirjettä.
UutisetLuterilaisen kirkon arkkipiispan käyttöön hankittu uusi Lexus-merkkinen henkilöauto puhuttaa Kotimaa24.fi-verkkolehdessä.

– Miksi kirkon johtoon kuuluvan henkilön pitää ajaa tämän tason työsuhd...
UutisetJyväskylässä järjestetty Tulisielu-konferenssi kokosi kesäkuun ensimmäiseksi viikoksi 170 nuorta aikuista yhteen. Konferenssissa eri opettajat käsittelivät hengellisen johtajuuden ja palvelun kysymyks...
UutisetJyväskylän ja Durhamin yliopistojen tutkimuksen mukaan varttuneet suomalaiset ovat musiikillisesti mollikansaa. Mitä enemmän ikävuosia, sitä useammin ihminen kokee surumielisen musiikin lohdulliseksi...
UutisetSveitsin Winterthurissa etsittiin Pyhän Hengen voimaa ja sytyttiin evankelioinnista.
UutisetBrittipastori Mark Woods arvioi Christian Todayn kolumnissaan hengellistä nykymusiikkia. ”Siinä ei ole kyse Jumalasta vaan meistä – [se on] hyvältä tuntuvaa puppua, joka toimisi popmusiikkina, jos vai...
UutisetFloridalainen pienen kehitysvammaisen tyttären äiti Courtney Baker kirjoitti hiljattain koskettavan kirjeen häntä odotusaikana hoitaneelle lääkärille, joka suositteli heille raskauden keskeyttämistä l...
MielipideRistin Voitossa on kerrottu paljon Pyhän Hengen toiminnasta, ja se on ollut rohkaisevaa. Minäkin haluan kertoa omasta kokemuksestani.

Olin kauan sitten Turussa juhannusjuhlilla. Siellä sain kok...
MielipideOlen lukenut kiitollisin mielin saamaani palautetta Ristin Voiton artikkelisarjasta (RV 16–18/2016), jossa käsittelin Suomen helluntaiherätyksen jäsenmäärän kehitystä. Kiitos kaikille, jotka ovat anta...
MielipideHelluntaiseurakuntien seuraavilla Syyspäivillä käsittelyyn tuleva aihe naisen asemasta ja palvelutehtävistä seurakunnassa on herättänyt paljon keskustelua ja mielipidekirjoituksia myös Ristin Voittoon...
MielipideOnko helluntaiseurakunnilla virallista kantaa siihen, voiko avopari olla seurakunnan jäsen, jolle moitteen sijaan annetaankin siunaus? Entä sallitaanko jatkuva juopottelu, ilman, että siitä annetaan e...
MielipideTunnen suurta velvollisuutta kirjoittaa aiheesta, joka on vaivannut minua jo viime vuoden ajan. Tätä aihetta sivuttiinkin jo Ristin Voiton teemanumerossa (RV 21).

Seurakunta on minulle rakas ja...
KolumniAvasin ystävämme kodissa sanomalehden. Kyseisen aamun uutistarjonnasta mielenkiintoni herätti kolme erilaista mutta myös yhtäläisyyksiä sisältävää juttua.

Ensimmäinen teksti käsitteli vanhemmuu...
ArtikkelitParantumisihmeet todistavat Jeesuksesta ja osoittavat Jumalan myötätuntoa kärsiviä kohtaan.
MuutPäivi Rinne: Nauru pidentää isää – Tuokiokuvia Seppo Rajamäen elämästä. Aikamedia 2016, 224 sivua.

Kirja tuntuu tuhdilta ja mukavalta kädessä. Kannen kuvassa on kirjan nimen mittainen mies kuva...
MuistolleIltayön tunteina 25.5.2016 taivaan sotajoukot olivat jo jyristelemässä vaunuineen ja tulomatkalla, kun väsynyt matkaaja, saarnaaja Arthur Kukkula henkäisi viimeisen henkäyksensä. Tämä tapahtui kello 2...
UutisetVoimanostaja Sami Nieminen tavoittelee maailmanmestaruutta juhannuspäivänä. Yli vuoden työ huipentuu yhdeksään suoritukseen.
PääkirjoitusHarveneva joukko suomalaisia taitaa muistaa, että vaikka juhannus on alun perin pakanallinen juhla, se on saanut nimensä Johannes Kastajasta. Keskikesän valon juhlaa vietetään kristillisissä kirkoissa...
Pääkirjoitus
UutisetIson Kirjan Fifteen-leiriläiset opiskelivat uskonasioita siellä, missä Jeesus maan päällä ollessaan kulki.
MuutMerja Saarni (toim.): Orjuus tänään – Näkökulmia ihmiskauppaan. Aikamedia, 2016. Sid. 160 sivua.

Merja Saarni on toimittamallaan teoksella lähtenyt purjehtimaan vähäisesti kolutuille väylille...
MuutPiritta Poutala: Särjetyn korjaat. Prisma, 2015.

Digipack vihkoineen näyttäytyy harmonisena ja tyylikkäänä, myös varsin naisellisena: solistin kuvia on riittävästi. Levy siis jatkaa laulajakesk...
UutisetKonferenssin historiikin kirjoittaja Tapio Sopanen painottaa, että ulkoisia puitteita tärkeämpää on edelleen tapahtuman hengellinen sisältö.
MuutElina Rautio: Minun paikkani. Tarinoita kutsumuksesta ja sen löytämisestä. Päivä Oy, 2016. Sid. 203 sivua.

Elina Rautio kuvaa kirjassaan Minun paikkani jokaisen kristityn elämään kuuluvaa kutsu...
Roihuvuon perhe käy Espanjassa latautumassa
Romanit toivovat tasavertaisuutta
”Jumalalle läsnäolo on tärkeämpää kuin tekeminen”
Sillanrakentaja tätä aikaa varten
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!