Maanantai 23. lokakuuta.
Nimipäivää viettää Severi, Severin, Sören
Julkaistu 6.10.2017 12:53

Armon välineitä?

Hymyilytti. Luin luterilaisen kirkon uudesta ehtoollisvieraanvaraisuuslinjauksesta kertovaa tekstiäni Ristin Voitosta. Kirjoitin jutussa, että kirkon tarjoamasta uudesta mahdollisuudesta huolimatta vapaakristittyjen voi olla vaikea tulla luterilaiseen ehtoollispöytään, mikäli ehtoollisenviettoa ohjeistava pappi ”kovin voimakkaasti korostaa esimerkiksi leivän ja viinin armonvälineluonnetta”.

 

Hymyn nostatti se, kun mietin luterilaisia ystäviämme ja sitä, miten he epäilemättä ovat ihmeissään tällaisten sanojen äärellä.

 

”Nytkö ongelmana on liiallinen armo. Kummaa porukkaa, kun ei armo kelpaa”, kuvittelin heidän tuumivan.

 

Kyllä armo kelpaa meillekin. Emme kuitenkaan voi lähteä mukaan sellaiseen sakramenttiopetukseen, johon emme usko.

 

Yksinkertaistaen ongelma on siinä, että korostunut opetus ehtoollisaineista pelastuksen ja anteeksiantamuksen välittäjinä uhkaa jättää varjoonsa Jeesuksen itsensä ja evankeliumin. Se uhkaa antaa kuvan, jossa armovaikutukset erkaantuvat henkilökohtaisesta Jeesus-suhteesta; se uhkaa synnyttää Jeesukseen kohdistuvan uskon sijaan ”ehtoollisuskoa”. Tätä kammoamme.

 

Hehkuttakaamme ehtoollista, kunhan vielä enemmän hehkutamme Jeesusta.

 

Jeesus-keskeisyys on toki tärkeää myös luterilaisuudessa: messutilanteessa ehtoollinen on ympäröity Kristus-puheella. Lisäksi luterilaisen opin mukaan ehtoollisen lahjat voidaan ottaa vastaan vain henkilökohtaisen uskon kautta. Silti kokemus osoittaa, että isomman kansankirkkomme sinänsä oikea pyrkimys varjella pelastuksen lahjaluonnetta voi käytännön opetustilanteissa johtaa muotoiluihin, joita on vaikea perustella Raamatulla. Etenkin, kun kirkon oppiperustasta löytyy aineistoa myös hyvin korkealentoisille sakramenttipainotuksille.

 

Myös vapaakristillisen raamatuntulkinnan ja kokemuksen pohjalta ehtoolliseen voi liittää paljonkin merkityksiä ja erilaista vaikutusta – tiedetäänpä ihmisten kokeneen fyysistä parantumistakin ehtoollisaineita nauttiessaan. Silti on eri asia, mitä tilanteeseen opetuksellisesti ladataan. Olennaista on se, ettei ehtoollisen luvata tekevän liikoja ja että asian ydin pysyy kirkkaana: kaikki perustuu Kristuksen läsnäoloon ja siihen, että Kristus haluaa meidän kiinnittävän katseemme ensisijaisesti häneen.

 

Tämä lienee syy siihen, miksi ainakin osa helluntaipastoreista vierastaa myös vapaakristillisen perinteen korkeaoktaanisinta armonvälinettä: rukousliinoja. Tässä nykyään kai jo harvinaistuneessa käytännössä otetaan jokin kangaspala – tyypillisesti jonkinlainen huivi – ja pyydetään, että seurakunnan vanhimmat tai joku sananjulistaja tai esirukoilija siunaa sen. Tämän jälkeen liina viedään tutun sairastavan henkilön päälle.

 

Rukousliinakäytännön raamattuperustelu on ohut: Apostolien tekojen jakeessa 19:12 kerrotaan, kuinka Paavalin käyttämiä vaatekappaleita vietiin sairaiden päälle ja taudit ja pahat henget kaikkosivat. Silti rukousliinoihin tiedetään liittyneen lukuisia parantumiskokemuksia. Liinojen uskotaan voivan välittää paranemista jopa tajuttomuustilassa olevaan sairaaseen. Yhteisön usko ja Jumalan halu siunata riittävät.

 

Silti kukaan tuskin on koskaan väittänyt rukousliinojen aina ja väistämättä, ikään kuin mekaanisesti, vaikuttavan paranemista.

 

Kaiken ydin on terve opetus. Niin tässäkin.

 

 

Heikki Salmela

 

Kirjoittaja on Ristin Voiton toimittaja.



Jaa
Myös muualta tullut kaipaa kohtaamista
Eutanasia keskustelussa maailmankuvat törmäävät
Lähetysrakkauden lähettiläät
Perheinstituution puolustaja
       www.facebook.com/ristinvoitto/ 

  Ristin Voitto, Aikamedia Oy © 2016






Yhteystiedot      Sivuston luvaton kopiointi kielletty!